Hupsista, mä pääsin ihan oikeasti opiskelemaan. Hämmennys, ilo, helpotus, epäusko, onnellisuus. Näillä sanoilla kuvailisin mun tuntemuksia. Mä pääsin siis ykkösvaihtoehtooni eli opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Toinen kerta toden sanoi ja tammikuussa pääsenkin oikein kunnolla opintojen makuun.
Tieto siitä, että mäkin pääsen aloittamaan opinnot ja opiskelemaan vielä mun toiveiden mukaista alaa helpotti. On ollut raskasta elää pätkätöillä ilman minkäänlaista koulutusta, iltalukion rankkuudesta puhumattakaan (en ole yhtään iltaihminen). Toki toisille vähän iltapainotteinen opiskelu sopii, mutta minä koin sen hyvin raskaaksi. Eniten mieltä painoi epätoivo siitä, että tuleeko musta koskaan mitään. Ahtaalle ja epämukavuusalueelle joutuminen kuitenkin rupesi tekemään mussa työtä ja sai mut suhtautumaan moneen asiaan hyvin eri tavalla. Tämä myös avasi mun silmät ymmärtämään, mitä mä haluan oikeasti elämälläni tehdä ja vahvisti urahaaveitani. Enää en harmittele, ettei musta tulekkaan terveydenhoitajaa. Luulen, että tämä on sittenkin enemmän mun juttu. No aika näyttää senkin. Erityisesti tämä välivuosi kuitenkin toi mua lähemmäksi Jumalaa.
Opiskelupaikan lisäksi olen alkanut hahmottelemaan itselleni eräänlaista kuvausprojektia. Luin jokin aika sitten Tuhat lahjaa -nimistä kirjaa ja ihastuin täysin. Siinä kirjoittaja pitää kiitollisuuspäiväkirjaa, johon kirjoittaa ylös kiitollisuudenaiheita omasta arjestaan. Minä päätin sitten elvyttää syksyn myötä jäänyttä valokuvausta ja toteuttaa samaa ideaa valokuvien kautta. Pyrin joka päivä ottamaan kuvan, jossa keskityn arkeni kauniisiin ja hyviin asioihin, joista voin olla kiitollinen. Näistä kuvista olen haaveillut teettäväni kirjan sitten kun vuosi on tullut täyteen. Katsotaan, mitä tästä tulee. Julkaisen toki kuvia täällääkin ja jos projektista innostuu joku toinenkin niin senkun toteuttamaan!
Kuvissa yritän saada arjen näyttämään juhlalta ja katsoa arkiaskareita hieman eri näkökulmasta. Se on myös minulle tapa ilmaista tuntemuksiani ja ajatuksiani ja näyttää, että tässä maailmassa on paljon kaunista jopa siinä maanantaiaamussa. Mulle tämä on ihan parasta terapiaa ja saa mut suhtautumaan ikäviinkin asoihin aivan uudella tavalla.
Marraskuussa ehdin myös viettämään syntymäpäiviäni ja näkemään pitkästä aikaa lapsuuden ystävääni leffan merkeissä. Meille tuli kyllä leffaan niin kiire, että unohdimme maustaa popparimme. Kyllähän se näinkin maistui. Mun sosiaalinen elämä on kärsinyt välivuonna huimasti. Ja siksi aika ystävien seurassa on ollut ihan kullan arvoista ja oikea henkireikä mun syksyssä.
Lokakuussa myös ihastui tällaiseen suklaaseen, jota iltalukiokaverini tarjosi. Suklaa maistuu, vaikka iltalukio on jo osaltani historiaa. Nyt nimittäin alkoi mun "kesäloma", jotta jaksan painaa täysillä opintoja sitten keväällä. Aikaa on, kun osaisi sen ajan oikein käyttää.
