Viimeksi pohdin, mistä intoni fitnekseen oikein syntyi ja nyt olisi aika asettaa tavoitteita ja pohtia sitä, mihin fitneksellä pyritään ja mihin minä sillä pyrin.
Ensimmäinen fitneksestä nouseva mielikuva (ainakin minulle) on lihaksikas atleettinen vartalo, saliharjoittelu ja kehon muokkaus. Kuitenkin itse vierastan kovasti sanaparia "
kehon muokkaus". Siitä saa sellaisen kuvan, että oma korppa olisi kuin raaka-aine, josta itse voisi tehdä haluamansa näköisen elämänsä aikana. Tästä saan helposti käsityksen, että en ole valmis tai en riitä ulkonäöltäni, vaan minun pitää työskennellä, jotta näyttäisin paremmalta. Jo elämänkatsomukseni vuoksi ajatus on aika ristiriitainen oman käsitykseni kanssa. Minulle oma keho on pyhä, kaunis ja täydellinen jo itsessään. En koe tarvitsevani kroppaani muutosta vaan haluan vaalia ja kunnioittaa sitä kehoa, joka minulle on annettu. Fitness minulle on enemmänkin sen jo olemassa olevan kauneiden säilyttämistä ja kehosta huolta pitämistä. Rakastan kehoani ja haluan pitää siitä ravitsemuksen, liikunan ja riittävän levon avulla mahdollisimman hyvää huolta, jotta jaksaisin paremmin tavallisessa arjessa.
Loppujen lopuksi en tavoittele näkyvää lihasta, vaan enemmin hyvää oloa, virkeyttä, onnistumista ja itsensä voittamista. Tähtään toki parempaan fyysiseen peruskuntoon, koska tällä hetkellä se on edelleen kehno. Tarvitsen työssäni hyvää fysiikkaa, sillä työni vaatii voimaa nostaa, kantaa ja siirtää painaviakin asioita ja ihmisiä. Lisäksi työni on seisomista tai edestakaisin kävelemistä lähes koko vuoron. Seisominen rasittaa jalkoja aivan eritavalla kuin istumatyö ja sen huomaa työpäivän jälkeen, kun jalat ovat ihan turvoksissa. Työni on myös henkisesti hyvin raskasta, asiakaslähtöistä, ihmisten, vanhuuden ja kuolemankin kohtaamista. Siksi tarvitsen työn vastapainoksi myös jotain johon puran kaiken kiireen ja stressin. Fyysistä kestävyyttä tarvitsen myös arjessa. En haluaisi hengästyä rappusissa tai tulla hikiseksi, jos olen joutunut kiireessä vähän juoksemaan.
Harjoittelulla kokeilen myös kehoni äärirajoja. Olen aina ihmetellyt kuinka ihmisellä on kumma tapa aina saavuttaa jokin huippu, kiivetä Mount Everestille, sukeltaa mahdollisimman syvälle, lentää mahdollisimman korkealle, ajaa kilpa-autolla mahdollisimman lujaa ja tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Me siis kokeilemme kehomme äärirajoja oli sitten kyse hapanottokyvystä, G-voimista tai paineensietokyvystä. Sama toteutuu minulla urheilussa. Välillä haluan juosta lujempaa kuin viimeksi, punnertaa vielä yhden punnerruksen, vaikka olen jo aivan puhki ja katsoa kuinka paljon voimaa kehostani löytyy painoja nostettaessa. Tässä itsensä ylittämisessä pitää kuitenkin muistaa se kohtuus. Varsinkin treeneissä, jossa lihakset tarvitsevat myös niitä rentoja ja vähän löysempiä harjoitteita palautumiseen. Silti en vaihtaisi pois sitä tunnetta, kun reissienpumppausjumppa on mennyt perille eikä portaikossa siksi tahdo saada askeltakaan ylöspäin.
En kiellä, etteikö näkyvät lihakset olisi kivat, mutta tahdon painottaa, ettei se saisi olla ainoa tai ainakaan se painavin syy lähteä treenaamaan. Oma mielen hyvinvointi menee tämän edelle mennen tullen. Minulle on tärkeämpää, että treenistä tulee hyvä olo, eikä niinkään se erottuvatko vatsalihakset peilistä treenin jälkeen. Pelkän kehon takia, en jaksaisi tätä kauaa harrrastaa. Treeneistä ja harjoittelusta täytyy tykätä, jotta sillä voi saavuttaa myös niitä kehon muotoja ja ylläpitää niitä.
Ulkomuotojen ja lihasten ohella myös hiukset ja iho voivat paremmin, kun syön säännölisesti monipuolista ja terveellistä ruokaa. Koen fitneksen kokonaisvaltaisena hyvinvointina, joka lähtee omista valinnoista ravintoa, lepoa ja liikuntaa kohtaan. Liikunta pitää vireänä ja väsyttää illan tullen, jollon unikin tulee paremmin. Itse huomaan aina omista silmistäni, koska olen kehoni kanssa tasapainossa ja koska unta on tullut liian vähän. Koska kasvaton hiuksiani, ravitsemus on oiva apu tähänkin.
Yksi treenitavoite on elimistön tasapainotilan ylläpitäminen. Elimistöni kiittää, kun tasainen ruokarytmi ja säännöllinen urheilu parantavat vastustuskykyäni ja saavat aineenvaihdunnan liikkeelle. En myöskään käytä ravintojauheita tai lisäravinteita lainkaan. Uskon, että perustreenaajana pärjään hyvin tavallisilla raaka-aineilla ilman keinotekoisia valmisteita. Kunnon ruuasta saan kyllä kaiken tarvittavan omega-kolmosta ja D-vitamiinia lukuunottamatta. Olen lukenut, jonkin verran ravitsemuksesta ja alkanut ymmärtää kuinka suuri vaikautus sillä on elimistööni ja psykkeeseeni. Vaikka rasvainen ruoka saakin kehossani aikaan suuren tulehdusreaktion, en silti ole jättänyt ruokavaliostani pois suklaata, ranskalaisia ja ravintoloiden mättöjä. Syön niitä hyvällä ruokahalulla aina silloin tällöin, mutta en päivittäin. Kohtuus täytyy muistaa kaikessa eivätkä äärilaidat ole milloikaan tavoiteltava ihanne. Minusta on paljon kurinalaisempaa syödä karkkia sopivasti, kuin syödä sitä koko ajan tai jättää syömättä ollenkaan.
En myöskään ole asettanut itselleni liian konkreetisia tavoitteita, kunten niin ja niin monta senttiä pois vyötäröltä tai rantakuntoon kesäksi kaksituhatta X. Haluan pyrkiä enemmin huippukuntoon koko elämäksi. Haluan olla voimakas ja kestävä. Tahdon edetä sen mukaan, miltä harjoittelu tuntuu. Mennä kovaa, kun on sen aika ja levätä enemmän silloin, kun siltä tuntuu. Oman ulkonäön muokaaminen ja lihasten kehittyminen on tiettyyn pisteeseen rajallista. Kuitenkin itsestä huolehtiminen ja kehonsa hyväksyminen joka hetki, ovat niitä asioita, joiden kanssa vain taivas voi olla rajana.
