Ensimmäinen viikko taputeltu

Maantaina aloitin harjottelun terveyskeskuksen vuodeosastolla. Ja voi, että olen saanut koko viikon tuntea itseni ihan amotööriksi! Ja sitä varmasti vielä tässä perusharjoittelussa kuuluukin olla, mutta välillä harmittaa oma hitaus ja kömpelyys. Olen päässyt mittailemaan oikein urakalla verensokeria, pistämään, poistamaan kanyylia, toteuttamaan lääkehoitoa, jakamaan lääkkeitä, harjoittelemaan suojausta erityspotilaan hoidossa, opettelemaan haavan hoitoa, seuraamaan nestehoitoa ja verensiirtoja, vessattamaan ja tekemään vuodepesuja. Eli tekemään ihan kaikkea sitä, mitä koko kevät ja syksy on opeteltukin. Tosin moni juttu on päässyt unohtumaan ja mokailen aika huolella varsinkin työtehtävien järjestyksessä.

Maailman söpöimmät työkengät

Meillä on osastolla paljon katetrointia, kanylointi, avannetta ja happiviiksiä käytössä. Mulle nuo kaikki on sellaisia juttuja, joita on nähnyt kirjoissa, mutta en ole koskaan käytännössä päässyt hoitamaan. Kyllä sitä kädet tärisi, kun ensimmäistä kanyyliä poistin.

Nyt olen viikonlopun vapaalla ja tavannut lapsuudenystävää ja yrittänyt nollata aivoja. Harkan surittaminen on osoittautunut yllättävän stressaavaksi ja joka päivä olen kulkenut kotiin sellaisessa aivosumussa että ja yrittänyt olla nukahtamatta ennen seitsemää.

Syksyn ensimmäiset joulutortut

Loppuvuodesta odotan todella paljon Ryttylän Raamattu-breikkiä ja joulujuttujen askarteluja. Yritän askarrella itselleni Tampereen tarjonnasta jonkinmoisen seurakuntayhteyden, koska omani kuihtuu kohta kasaan, vaikka kuinka olen yrittänyt tekohengittää sitä ajamalla vanhan kotiseurakuntani raamiksiin. Tästä havahtuneena päätin skarpata ja herätä sunnuntaiaamuna messuun.