Sivut

maanantai 5. joulukuuta 2016

Joulukuun 5.


Pahoittelen tätä heti tullutta joulukalenterin luukkutaukoa. Elämä on hetken ollut uusien tapojen opettelua. Kerron lisää myöhemmin, mutta kuva kertokoon nyt puolestani.

perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulukuun 2.


Yön pimeinä tunteina on turvallisempaa olla piikit pystyssä ihan vain varmuuden vuoksi.

Harmittaa näiden ensimmäisten kuvien kehno laatu, mutta samalla se on haaste minulle harjoitella lisää kännykällä kuvaamistakin. Järkkäriä, kun ei aina tule kannettua mukana.

torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukuun 1.


Tänään näin taivaalla pitkästä aikaa sellaisen valoilmiön että! Aurinkoa on kyllä kaivattu ja valoa sitäkin enemmän yhä vain pimenevään talveen.

Tänä vuonna halusin haastaa itseni tekemällä tänne joulukalenterin. Nappaan arjesta joka päivä yhden kuvan ja saatte sen sitten joulukalenterin muodossa tänne. Katsotaan miten minun käy, muistanko joka päivä yhden kuvan räpsästä. Kuitenkin tervetuloa joulukuu ja hyvää joulunodotusta kaikille!