Syvemmälle syksyyn

Lokakuu on pian lopuillaan, ensimmäinen iltalukion koeviikko alkamassa ja missiopaja saatu käyntiin. Kiireiset viikot tuntuvat olevan takanapäin ainakin näin hetkeksi, joten nyt on aikaa huokaista ja hieman kirjoittaa.

 On hurjaa, miten nopeasti aika kuluu ja ajatukset tulevaisuuden suhteen muokkaantuvat. Nyt kun haku on tehty, ei auta kuin pistään kädet ristiin ja toivoa parasta. Olen ehkä liiankin kanssa tulevaa analysoinut, joten eiköhän tämän syksyn osalta uramietintäsessiot ole ohi. Palataan aiheeseen sitten marraskuun lopulla, kun tulokset selviävät.

Lukio on alkanut muuttua jo tylsäksi. Vaikka oppimisen tulokset näkyvät ja tunneilla jaksan hyvin, silti illalla kouluun lähteminen on aika tuskaista taistelua löhöilyä vastaan. Kuitenkin joka kerta olen kouluun selvinnyt ja läksyt puurtanut. Kemiasta olen ollut ihmeissäni ja iloinenkin kuinka paljon sen oppiminen on uusia polkuja minulle avannutkaan. Samalla kun kemiassa on tullut uutta, olen saanut kertailla englannissa vanhaa ja jopa ymmärtänyt ennen pimentoon jääneitä asioita. On ollut mahtavaa oppia valtavasti uusia sanoja ja päästä käyttämään niitä! Minulle tämä harppaus englannin kanssa on ollut suuri ja todistanut itselleni sen, että mitä vaan voi oppia, jos tahtoa ja oikeaa tukea opppimiseen löytyy.

Vaikka iltalukio vie suuren palan vapaastani ja vähentää seurakunnan jutuissa ravaamista, olen silti päässyt mukaan aivan mahtavaan projektiin. Missiopaja alkoikin jo tänään Nepalilaisen aterian merkeissä. Joimme maitopohjaista piparitaikinan mausteilla maustettua teetä ja söimme sikäläistä paksua leipää, jota kastoimme jogurtista, mintusta ja sitruunasta valmistettuun kastikkeeseen. Illan loppuosiossa harjoittelimme leikkimielisesti evankeliumin julistamista eteenpäin kummalisen rekvisiitan turvin ja tutustuimme lähetyksen historiian Raamatun pohjalta. Lopuksi suunnittelimme hieman varainkeruuta tulevaa lähetysmatkaa ajatellen. Olemme siis lähdössä kesäkuussa Kyprokselle tutustumaan lähetykseen kristillisessä tv- ja radioyhtiössä. Sieltä tehdyt ohjelmat lähetetään Lähi-itään. Me tulemme kesällä tutustumme erityisesti lastenohjelmia juotavaan lähettiin ja hänen työhönsä. Luonnollisesti olen matkasta erittäin innoissani! Olen haaveillut lukion alusta asti lähetystyönhön lähtemisest ja tutustuminen siihen, mitä työ on käytännössä on mainio tilaisuus kartuttaa omaa kokemusta. Toivon myös, että jossain kohtaa opintoja, minulla olisi mahdollisuus tehdä myös harjoitteluja ulkomailla asti. Ensin pitäisi kuitenkin päästä sinne kouluun.

Liikunnan suhteen on ollut hieman on-off fiiliksiä. Juokseminen on hiipunut, mutta pyöräily tullut sen tilalle korvaamaan lenkkejä. Haluan olla itselleni armollinen ja kuunnella itseäni siinä, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Kun aamulenkit eivät innosta, painotan harjoittelun iltaan. Tärkeintä on säilyttää liikunnan into, eikä pistää itseään liian koville.

Näissä tunnelmissa sukelletaan aina vain syvemmälle syksyyn!

Lukiota, töitä ja läksyjä

Syksy on saapunut vauhdilla. Koska poljen pyörällä lähes kaikkialle, syksyn käytetyimmiksi vaatteisiksi ovat muodostuneet mustat urheilupöksyt, tuulitakki, kypärä, tumput ja säärystimet, menin sitten kauppaan, kaupunkiin tai kaverille. Tunnistan syksyn puista pudonneista lehdistä, joita tuuli pöllytti ympyrää jalkakäytävällä polkiessani töistä kotiin. On ihmeelliistä huomata, kuinka todeksi mieheni sanat ovat muodostuneet. Valokuvaajana harmittaa usein se kuinka monen hyvän kuvan ohi kävelee ilman kameraa.

Syksyn tunnistaa siitä, kun kouluhommat alkavat alkuinnostuksen jälkeen tuntua puulta. Läksyjä tuleekin valtavalla tahdilla enkä minä ole vieläkään ehtinyt tottua ajatukseen, että iltalukiossa läksyt tehdään aamulla ennen tunteja. Lisäksi työt väsyttävät, sillä lukion jälkeen illat tuppaavat venymään, mutta aamulla pitäisi kaikesta huolimatta nousta ylös aikaisin.

Viime viikolla iski epätoivo ja uupumus päälle. Olin paahtanut edellisen viikon ilman yhtään vapaapäivää ollen vuoroin töissä, vuoroin koulussa ja välillä molemmissa saman pävän sisällä. Helpotusta oli tiedossa perjantaina siintävässä ainoassa vappaassani, jota odotin kuin kuuta nousevaa koko viikon. Olin edellisellä viikolla saanut tietää työkuvioiden menevän täysin uusiksi ja kun korkeakouluhakukin avautui samalla viikolla, olin jo heittämässä kirvestä kaivoon. Hakusuunnitelmat täytyi miettiä uudelleen lyhyellä varoitusajalla. Aikuislukion opolta yritin saada neuvoa ja lisää ymmärrästystä sekavaan tilanteeseeni, mutta sainkin palata kotiin pettyneenä ja yhtä neuvottomana kuin sinne lähtiessänikin. On se niin kummalista, että minä tiedän kirjoituksien käytännöistä ja uudesta hakusysteemistä enemmän kuin siihen minua tukemaan koulutettu henkilö! Hakusuunnitelmat selkiytyivät kuitenkin viikonloppuna töissä, joten en enää ole ihan pelkkää kysymysmerkkiä opiskelujeni suhteen.

Lauantaina suuntasin töiden jälkeen rakkaita seurakuntaystäviäni tapaamaan isoskoulutusleirille. Sovittiin, että nähdään leirikeskuksella ja käydään samalla katsastamassa sen nykyinen meininki ja hyvältähän se näytti. Iltasessiossa lauloimme tuttuja biisejä ja siunasimme ystäväni kolmen kuukauden lähetysmatkalle Afrikkaan (saa muistaa rukouksin). Samana iltana ajaessani yömyöhään kotia kohti taajaman ulkopuolella ilman pitkiä (en muistanut laittaa täysiä valoja päälle ja sen johdosta pitkiä ei saanut päälle), ihmettelin elämääni ja sitä kuinka Jumala on kuljettanut minua. Omasta rippikoulustani on nyt yli viisi vuotta. Tuntui myös kummalliselta olla "vanha" niiden uusien ja innokkaiden isosten joukossa. Muistan kuinka joskus aikaisemmin jopa kadehdin tai ainakin ihailin niitä vanhoja ja kokeneita isosia ja apureita. Ja tätä muistellessani totesin hiljaa mielessäni, etten mä nyt "vanhana" tuntenut itseäni kovin ihailtavaksi, itsevarmaksi tai fiksuksi apuriksi. Pikemminkin hieman eksyneeksi ja paikkaansa edelleen etsiväksi nuoreksi naiseksi.

Aika kuluu vauhdilla, ja sitä hämmästelee edelleen kuinka vaikeaa on olla tyytyväinen itseensä juuri nyt. Mä haluaisin aina olla jotenkin vahvempi ja aidompi, mutta olisinko mä silloin oikeasti enää se aito itseni, jos en koskaan tuntisi oloani epävarmaksi. Mä en haluaisi katua sitä millainen mä olin tai sitä millainen mä nyt olen. Mä en haluaisi myöskään katua niitä vaiheita, joiden kautta olen oppinut elämästä jotain syvempää. Mä haluan elää täyttä ja rakkaudesta rikasta elämää ja Jumalan kanssa mä uskon sen toteutuvan.