Lapista suuntasin vuorokauden levon jälkeen matkani kohti Kyproksen lämpöä ja Sat 7 studiota. Kaikki ei kuitenkaan mennyt yhtä saumattomasti kuin Lapin reissussa, sillä jo lentokoneessa aloin voimaan todella pahoin ja toisen reissupäivän vietinkin kuumeessa hotellihuoneessa.
Kummallisten apteekkireissujen ja loputtomien särkylääkkeiden jälkeen pääsin jaloilleni hieman nuhaisena ja toipilaana tutustumalla Sat 7:n toimistoon ja pienempään studioon. Sat 7 on siis televisiostudio, joka tekee medialähetystä mm. Irakiin, Iraniin ja Turkkiin. Lähetyksellä tuetaan kristittyjä maissa, joissa kristinuskoa on vaikeaa tai jopa kiellettyä harjoittaa. Ohjelmia tehdään laajasti eri kielillä ja eri ikäisille suunnattuina. Me saimme pääosin tutustua parsin kielisten lastenohjelmien tekemiseen.
Toimistossa avautui kuinka monipuolista lähetystyö voi olla. Yleisin käsitys kai on, että pappi tai lääkäri matkustaan jonnekin päin Afrikkaa saarnaamaan tai parantamaan. Toimistolla työskenteli eri media-alojen ihmisiä toimittajista videoiden editoijiin. Täällä lähetystyön merkitys painottui lähinnä jo uskovien kristittyjen tukemiseen ei niinkään kristinuskon levittämiseen. Lähettimme, joka toimi matkamme "oppaana" kertoi, ettei lähetystyö ole saarnaamista vaan elämistä kristittynä kohde maassa. Siksi voidaankin ajatella, että jokainen tekee lähetystyötä jo ihan kotimaassaan. Toinen asia, mikä herätti ajattelemaan oli videonpätkä, jonka saimme katsoa toimistossa. Se esitteli koulutustyötä, jota tehdään television kautta pakolaisleireille. Havahdutti nähdä se lasten ilo siitä, että he voivat käydä koulua, opetella aakkosia ihan vain ohjelman kautta. Oli myös huimaa taas ymmärtää, kuinka etuoikeutettu olen käydessäni ilmaista koulua näin monta vuotta. Lasten ilo ja jano päästä opiskelmaan oli jotain käsin kosketeltavaa. Heille kuten meillekin koulutus on avain parempaa tulevaisuuteen. Ilman minkäänlaista koulutusta mahdollisuudet saada töitä on lähes mahdottomat.
Toimistolla kiertelyn lisäksi tutustuimme paikalliseen kulttuuriin ja ylitin itseni maistamalla erilaisia makuja. Olen ollut pienenä todella nirso, joten tämä oli minulle iso asia nauttia uusista ruuista. Vierailimme myös moskeijassa Turkin puolella. En ollut aikaisemmin käynyt moskeijassa, joten tämäkin oli minulle uutta ja silmiä avaavaa.
Seuraava päivänä oli livekuvaukset. Meidän ryhmä oli jollain tapaa pioneeriryhmä, sillä koskaan aikaisemmin Sat 7 ei ollut ryhmiä vieraillut tekemässä ohjelmaa. Siksi meillä ei alun alkaen ollut kauheasti käsitystä kuinka paljon pääsimme ohjelmaan osallistumaan. Meihin oli ilmeisen kova luotto, sillä pääsimme kuvaamaan, ohjaamaan ja näyttelemään puolentoista tunnin suorassa lähetyksessä. Koska liveshow on aina suora lähetys, piti kaikkien todella tarkkaan tietää, mitä milloinkin kuuluu tehdä. Enkä olisi ikänä arvannut, että tätä parsinkielistä lastenohjelmaa katsoi sillä kertaa yli 3 miljoonaa katsojaa.
Kyseinen jakso kertoi Suomesta ja meidän vierailusta studiolla. Oli liikuttavaa kuinka lapset innostuivat soittamaan studioon ja arvailemaan meidän pantomiimiesityksen aiheita niin paljon, että laahasimme hieman aikataulusta jäljessä. Kuvaukset menivät kuitenkin hyvin, eikä kukaan mennyt lavalle väärään aikaan tai katsonut väärään kameraan. Ihailin ja ihmettelin sitä kuinka vanhemmat ja lapset osallistuvat niin paljon ohjelmaan soittamalla ja lähettämällä kuvia, vaikka niiden vuoksi he voisivat menettää kotimaassaan henkensä. Moni vanhempi onkin kiitellyt ja ylistänyt tätä lastenohjelmaa, sillä osa siellä esitetyistä paikallisista ohjelmista opettaa lapsille kuinka heistä tulee itsemurhapommittajia. Ero on siis valtava verrattuna Sat 7 parsin ohjelmaan, jossa leikitään ja pohditaan lasten kanssa ajankohtaisia uutisia lasten näkökulmasta ilman väkivaltaista sisältöä.
Mörkö ja Angry Bird pääsivät ohjelmaan mukaan osana suomalaisuutta. En ollut oikein varma ymmärsikö studioväki, mikä mörkö on, mutta nimen opetteluun ja tavaamiseen meni hiukan aikaa juontajillakin ö-äänteen vuoksi.
Liveshown jälkeen, kun työt oli tehty, lähdettiin snorklaamaan ja viettämään rantapäivää. Samalla tutustuttiin sikäläiseen hurjaan ajokulttuuriin ja hotellille palatessa saimme todistaa useaa kolaria moottoritiellä. Snorklauspäivän jälkeen vietimme loput lomasta kaupunkiin tutustuen, shoppaillen, altailla lököillen ja kuvia ottaen. Sunnuntaina kävimme myös paikallisen seurakunnan messussa. Messu muistutti eniten vapaakirkkon toimintaa, mutten ole varma mihin kristilliseen liikkeeseen se kuului.
Matkan aikana kipinä lähteä lähetystyöhön kasvoi ja seuraavaksi haaveilenkin opiskeluvaihdosta Keniaan. Mulla on ollut pitkään jo halu lähteä oli se sitten työskennellä ulkomailla tai tehdä töitä lähettinä. Se on ollut sellainen kaukainen haave, jonka olen monta kertaa jo haudannut mahdottomana. Nyt sain kuitenkin varmuutta siitä, ettei tämäkään haave mahdoton ole. Minä pärjäsin englannillani hyvin, eikä yksin matkustaminenkaan tunnu enää niin hurjalta ajatukselta. Myös perheen perustaminen ulkomailla ei enää ajatuksena pelota. Kyllä Jumala omistaan huolen pitää, jos hän jonnekin lähettää. Meidän lähetti Kyproksella sanoikin hyvin, että Jumalan suunnitelma meidän elämällemme ei ole aina jotain joka tapahtuu sitten joskus tulevassa. Se on tässä ja nyt. Jos jonkun on tarkoitus auttaa vähäosaisia, ei siihen tarvitse odottaa oikeaa aikaa tai hetkeä. Sen voi aloittaa heti. Odottamalla liian kauan oikeaa hetkeä ohittaa tämän hetken monta kertaa.
