Kaunis lokakuu

Hullua kuinka aika juoksee nopeaa, mutta niin juoksen jo mäkin! Pahoittelut siis pitkästä tauosta. Mutta taas pätkä kuulumisia ja erään valokuvausillan tuloksia harjulta.

Mulle kuuluu oikeastaan loistavaa! Iltalukion eka jakso saatu päätökseen. Tuloksena kemian kymppi, jolla mä sain nostettua mun hakupisteitä pistettä korkeammaksi. Oon mä kai sitten jotain oppinutkin. Nyt on meneillään biologian kurssi, kaksi kemian kurssia ja enkkua yhden kurssin verran. Olen aika innoissani opiskelusta ja siksi tarvitsinkin hieman miehen järkipuhetta, jotta ymmärsin jättää koulujutut loman ajaksi kokonaan.

Lokakuu on ollut niin kaunis, että liian usein on tehnyt mieli pysäyttää aika, tarttua kameraan ja ikuistaa jotain aivan uskomattoman kaunista. Nautin suunnattomasti kylmistä aamuista, usvasta, kirkkaasta auringosta, keltaisista lehdistä ja jäähileistä pyörän tangossa.

Sää on myös innoittanut lenkkeilemään. Viimeksi taisinkin valittaa motivaation puutetta liikunnan saralla. No nyt sitä motivaatiota on tullut roppakaupalla lisää. Samalla olen saanut huomata, että tauko on tehnyt hyvää kropalle ja kehitystä on ollut havaittavissa. Nykyään jaksan juosta hyvässä ajassa yli puolet pidempiä lenkkejä kuin aikaisemmin. Jalat kantavat aivan ihmeellisellä tavalla ja luulen, että olen nyt vasta alkanut oikeasti päästä juoksemisen makuun. Kohta edessä on uusien lenkkireittien metsästys, kun edelliset alkavat käydä turhan lyhyiksi.

Samalla oma kunto on kehittynyt. Polkupyörän käyttö lähes päivittäin ja lenkit ovat nostaneet yleiskuntoa ja olen huomannut mm. vastustuskykyni parantuneen. Siinä, missä muut ovat sairastaneet läpi kaikki syysflunssat, minä olen ollut viimeksi sairaana ehkä puoli vuotta sitten, vaikka työskentelen jatkuvasti sairauksille altistavissa ympäristöissä kuten koulussa ja hoitolaitoksessa. Vasta vuosi sitten elin arkea, jossa olin tavallisesti vähintään kerran kuussa sairaana ainakin viikon. Se oli aika paljon, eikä ihme, että usein olin todella huolissani itsestäni ja omasta hyvinvoinnista. Syy taisi kuitenkin löytyä ruokavaliosta, ulkoilusta ja peruskunnosta (terveysliikunnan puutteesta siis).

Tulevaisuuskin tuntuu pimennosta huolimatta olevan suunniteltu. Välillä pelottaa pystynkö ja osaanko mä. Luulen sen kuitenkin olevan täysin normaalia. Kyse on kuitenkin isosta päätöksestä. Mikään ei ole täysin lopullista ja aina jotain kautta pystyy vaihtamaan alaa, tai koulua, jos siltä alkaa tuntumaan. Paljon on kuitenkin itsestä kiinni, millaiseksi alan ja koulun sitten kokee ja tuleviin ongelmiin suhtautuu. Mikään ala ei varmasti ole aina kiva ja innostava ja kaikissa kouluissa on omia huonoja puolia. Katsotaan, mitä Jumala mua varten on kaavaillut ens keväälle.