Näitä asioita mä olen ainakin itse kuvitellut teidän ehkä pohtivan. Mun into liikuntaa ja erityisesti juoksemista kohtaan ei ole kadonnut. Päinvastoin! Kai liikaakin kuvittelen, että treenaan vain niin tavallisesti, ettei ketään tällainen suuria tavoittelematon harjoittelu voi kiinnostaa. Pidän itseäni hyvinvointiliikkuja. En ole mikään superliikkuja. Jos sataa, olen niin sokerista, että jätän lenkkarit lojumaan eteisen lattialle ja käperryn itse lämpimän viltin alle. En myöskään jaksa laskea toistoja tai mittailla lihasteni kasvua. En edes omista salikorttia, koska se oli välivuodelle liian kallis investointi sitten kuitenkin. Joku voisi ajatella, että tällaiset seikat ovat tekosyitä, joiden varjolla jäädään sohvan nurkkaan, mutta mulle nämä asiasta kertovat, että annan itselleni myös luvan laiskotella. Uskon, että tästä hyvinvointiliikunnassa on kyse.
Mun liikkuminen on säännöllisen epäsäännöllistä. Joskus mä en lähde lenkille viikkoon. Toisinaan käyn niin tiuhaan tahtiin, että mun pitää toppuutella itseäni, jotta mun keho ehtisi levätä. Mä siis todella liikun vain jotta saan siitä itselleni paremman fiiliksen. Usein huomaan kehoni oikein kaipaavan lenkille lähtöä pidemmän juoksutaon jälkeen. Lihakset oikein huutavat turhautumistaan, kun olen useamman päivän vain istunut koneen ääressä tai matkustanut pidemmän reissun autolla. Lenkkeillessäni olen myös koukuttanut kehoni raikkaalle ulkoilmalle niin hyvin, että tulen hulluksi, jos en pääse aina välillä käymään ulkona haukkaamassa happea. Liikunnasta on siis tullut tapa rentoutua ja purkaa paineita ja kyllä sellaista tunnetta usein kaipaakin.
Vaikka liikun silloin tällöin mielentilan mukaan, asetan itselleni myös tavoitteita. Haaveenani olisikin puolimaraton. En näe tavoitteiden asettamista liian orjallisena. Ne ovat enemmänkin haaveita, jotka motivoivat lenkkipolulle silloinkin, kun turha laiskuus iskee. En kuitenkaan ota tavoitteitani kovin tosissani. Puolimaron juostaan, jos jaksan harjoitella ja opiskelut mahdollistavat sen. Uskon vahvasti löytäneeni sen sopivan polun, joka on tasapainossa rentoutumisen ja tavoitteellisen harrastamisen välissä.
Huolimatta siitä, että liikun vain omaksi ilokseni, rakastan myös tavoitteissa onnistumista eli minun kohdalla itseni ylittämistä yli kaiken. Rakastan sitä fiilistä, kun voitan sen laiskimusminäni ja poljen kaupoille ottamatta bussia tai kun saan itseni raahattua lenkkipollulle, vaikka aluksi ei huvittanut yhtään. Teen niin, koska tiedän, että minua ei kaduta enää yhtään, kun saavun kotiin vaan tilalla on voittaja fiilis. Saan liikunnalla endorfiinit jylläämään ja fiiliksen kattoon. Siitä huolimatta en ota liikkumista liian tosissaan.
Siksi minua välillä jopa huolestuttaakin se millainen kuva liikunnasta ympärilläni pyörii. Televisiossa, blogeissa ja kaveripiirissänikin ihaillaan paljon lihasten kasvua, bikinivartaloa, lisäravinteita ja hullua kurinalaista treenaamista, jonka yhteydessä puhutaan repsahduksista ja kehonmuokkaamisesta. Olen hieman varuillani tällaisesta hyvinvointiliikunnasta, koska itse tiedän mihin sellainen harjoittelu voi pahimmillaan varsinkin nuoren treenaajan johtaa. Siinä ei sinänsä ole mitään väärää kilpailla ja ottaa treenit tosissaan. Jos intoa ja motivaatiota löytyy niin siitä vain harjoittelemaan! On kuitenkin hyvä muistaa, ettei kaikkien täydy tavoitella rautaa kahdesti oman painonsa verran nostavien bodarien kuntoa tai kehoa. Siksi mä halusin tuoda nyt esiin myös toisenlaisen vaihtoehdon sellaiselle hyvinvointiliikunnalle. Tavallinen sunnuntaikävelykin voittaa koneella istumisen mennen tullen. Jo hyötyliikunnalla pyörän nappaamisesta bussikortin sijaan on vaikutusta omaan terveyteen ja hyvinvointiin niin paljon, että sellaisestakin suorituksesta saa onnitella itseään. Eikös liikunnassakin ole syvemmin kyse siitä hyvästä fiiliksestä kuin muuttuvasta kehosta? Minulla nouseekin aina niskakarvat pystyyn, kun puhutaan kesäkunnosta tai kiinteyttämisestä normaalin hyvinvointiliikunnan tai terveysliikunnan kanssa samassa lauseessa. Kyllä rasvan ahkera polttaminen varmasti antaa myös hyvää oloa, mutta liian rasvaton ihminen ei voi hyvin eikä pitemmän päälle jaksa aidosti hymyillä.
Tämän vuoksi koen olevani kovin epäkiinnostava bloggaaja tällä "fitness-alueella", koska en toimi kuten media ohjaa meitä toimimaan. En esimerkiksi syö minkäänlaisia lisäravinteita. Saan proteiinini lasillisesta maitoa ja palaudun mainiosti ruisleivällä ja banaanilla. Näilläkin eväillä voin voida hyvin ja saada kaikki tarvittavat ravintoaineet treeneemiseen ja kehittymiseen. Ei ole mitään väärää siinäkään, jos joskus haluaa treenin jälkeen korvata ruisleivät proteiinijuomalla, mutta mikään välttämättömyys se ei saisi tavalliselle treenaajalle olla. Jos joku tavallisen treenaajan kohdalla väittää jotain muuta, kyse on pelkästä mainonnasta, sillä ravintolisällä käydään fitnessmaailmassa kovaa bisnestä.
Miten mä sitten jaksan liikkua säännöllisesti ja löytää sen motivaation aina innostua liikunnasta uudestaan, kun annan itselleni luvan jäädä sohvalle ja syödä mitä huvittaa? Kun kuuntelen kehoani ja liikun hyvin usein silloin kuin tuntuu hyvältä, liikunnasta ei pääse tulemaan pakkopullaa. Lenkkipolkuni ja niiden pituus vaihtuvat usein, jotta mieleenkiinto harjoittelussa säilyisi pitkään. Vaikka liikunta on minulle eniten itseisarvo (eli teen sitä koska nautin siitä jo itsessään), innostun myös nähdessäni kehityksen. Esimerkiksi painoni nousi kesän aikana lihasten kasvaessa useamman kilon. Samalla monet housut kävivät pieniksi reisilihasten kasvaessa. Sen myötä kehonkuvani on muuttunut valtavasti parempaan päin! Vaikka lihasten kehittyminen ulkonäöllisten seikkojen vuoksi ei minua innosta, en voi kuitenkaan väittää, etten iloitse, kun huomaan kehittyväni vaikkapa parantamalla juoksuaikaani. Liikkumisesta on myös tullut se mun juttu ja se on kehittänyt identiteettiäni oikeaan suntaan. Liikunta antaa mulle jatkuvasti hyvää oloa ja auttaa mua jaksamaan arjessa. Siitä on tullut hyvä tapa, josta on vaikea päästää kokonaan eroon, vaikka flunssatauot ja arjen kiireet treenejä peruuttaisivatkin. Ja onneksi näin!
Liikunta on nautinto ei pakonomainen suoritus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti