Mitä mulle kuuluu? Joulukuun alussa loukkasin jalkani, tai oikeastaan en loukannut, se vain kipeytyi ja lopulta kipu vei lääkäriin, kipulääkekuurille ja röntgeniin. Tuloksena rasitusmurtuma ja täyslepoa. Saan siis keppeillä koko joulun.
Jalasta huolimatta selvisin koulun viimeisistä viikoista ja tenteistä kunnialla (toki useasti myöhästelin tunneilta, kun en sustunut ymmärtämään, että keppejen vuoksi aikaa kuluu siirtymisiin tuhottomasti enemmän kuin tavallisesti). Ensimmäinen vuosi takana ja seuraavia haasteita odottaen tammikuussa saan aloittaa toisen vuoden sisätautikirurgialla. Ekan vuoden opintopisteet sain kerättyä juuri ja juuri. Vasta kolmannella yrittämällä lääkelaskutkin menivät läpi. En siis joudukaan lääkelaskupajaan tammikuussa.
Loukkaantuminen ja eräät muut tapahtumat syksyltä nostattivat vanhoja muistoja mieleen niin hyvässä kuin pahassa (tästä kirjoitan myös myöhemmin toisessa postauksessa lisää). Tapahtumien johdosta tein päätöksen ystäväni rohkaisemana ottaa yhteyttä yhteen tanssillisen voimistelujoukkueen valmentajaan. Jos Luoja suo, ensi keväänä lähden ainakin treenaamaan, ehkä joskus jopa kisaamaan uudessa joukkueessa. Nyt jos koskaan on aika nousta matolle uudestaan. Voimisteluvuosistani on aikaa jo seitsemän vuotta, mutta osa taidosta varmasti löytyy hyvinkin nopeasti selkärangasta, kun vain pääsen treenien makuun. Hiukan pelottaa ja suuresti jännittää, mutta hyvin se menee. Minulla on jo sopivasti ikäväkin lajin pariin. Mutta ensin hieman lomaillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti