"Kyllä minä jaksan odottaa, mutta anna minun syödä tuo keksi ja pian!"
Minä olen varmaan yksi maailman kärsimättömimmistä ihmisistä. Hermoni palavat todella usein varsinkin kauppojen jonoissa hitaiden ihmisten takana. Nyt kun kipeä jalka ja kepit rajoittavat ja erityisesti hidastavat menoani, olen saanut vuorostani olla se kaupan kanssan hitain, jolla putoaa tavarat ja lentää kepit, kun niihin tottuminen on vielä kesken. Vaikka välillä meinaa tulla itku, kun en yksin saa läppäri kannettua keppien kanssa keittiöstä olohuoneeseen, tämä pieni-suuri keppien tuoma muutos on minun kaltaiselle hätähousulle aika tervettä ja opettavaa aikaa. Näin joulun alla on myös ihanaa, ettei oikein pysty kiirehtimään askelissaan tai säntäämään kymmeneen paikkaan saman päivän aikana. Voi kun tämän muistaisi ensi joulunakin (toivottvasti) ilman keppejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti