Kun elämä otti ohjat

Tuntuu ihan siltä kuin edellisestä kirjoituksesta olisi ihan mielettömän pitkä aika. Tammikuu ja kohta helmikuukin ovat hurahtaneet ohitse aivan mieletöntä vauhtia. Vaikka asiaa olisi paljon ja tämän vuoden aikana on ehtinyt jo tapahtua monenmoista uutta, en oikein osaa aloittaa kirjoittamista mistään.

Joulukuussa omat fiilikseni olivat jossain todella pohjalla. Olin ajanut itseni kanssa henkisesti päin seinää. En ollut tyytyväinen elämääni ja tammikuussa olinkin valmis muuttamaan suuntaan. Elämä ehti kuitenkin ensin, sillä heti vuoden vaihteen jälkeen tapahtui jotain, mitä en villeimmissä unelmissanikaan olisi osannut kuvitella mahdolliseksi. Palasin rakkaan harrastukseni pariin.

Jo joulukuussa ystäväni Helinä pyysi minua mukaan treenaamaan tanssillista voimistelua. Meitä kahta onkin aina yhdistänyt tanssi. Yläkouluaikoina tanssimme samassa showtanssiryhmässä. Sen jälkeen olemme tanssineet kansanopistolla baletin alkeita aikuisille suunnatussa ryhmässä ja käyneet kokeilemassa erilaisia joogalajeja. Helinä on ollut meistä se aktiivisempi ja minä tullut sitten perässä kokeilemaan mukana. Ja niin kävi nytkin. Ennen ensimmäisiä treenejä Helinä kuitenkin sairastui ja minun oli punnittava rohkeuteni lähdettävä yksin kokeilemaan uuden joukkueen mukana harjoittelua. Voimisteluaikojen huonot muistut kummittelivat mielessä ja kehno fyysinen kuntoni sekä juuri murtumasta toipuneella jalalla treenaaminen jännittivät, mutta rohkaistuin silti kokeilemaan. Innostuin lajista aivan mielettömästi ja lähdin uudestaan mukaan treenaamaan. Kahden viikon harjoittelun jälkeen valmentajani muistutteli minua kisalisenssistä ja ennen kuin huomasinkaa olin tilaamassa kilpailuasua ja ostamassa tossuja maaliskuussa häämöttäviä kisoja ajatellen.

Vanhoja kisamuistoja

Minulle oli selvää joukkuevoimistelun lopettamisen jälkeen, etten pystyisi enää palaamaan joukkuseeseen. Silloin se päätös oli varmasti fiksu, mutta ajan mittaan lopettaminen alkoi harmittamaan. Kaipasin voimistelua, treenejä ja urheilua. Abivuonna surkuttelin sitä kuinka olen liian vanha aloittamaan uudestaan oikeastaan minkään harrastuksen. Ja loin itselleni sellaisen harhakuvitelman, ettei tässä iässä enää. Toki monen lajin alkeita pääsee kokeilemaan kansanopistoissa ja höntsyryhmiä löytyy, mutta minulle kerran viikossa jotain vähän ei oikein riittänyt. Olin tottunut harjoittelemaan paljon ja tavoitteellisesti ja siksi harmittelin menetettyjä voimisteluvuosia.

Viimeiset viikot olenkin ollut aivan hämilläni ja innoissani tästä mahdollisuudesta päästä jatkamaan voimistelua tanssillisen voimistelun naisten joukkueessa. Mun salainen haave, että vielä kerran pääsisin voimistelemaan ja kisaamaan on toteutumassa, vaikken villeimmissä unelmissanikaan uskonut sen koskaan toteutuvan.  Tuntuu kuin ympyrä sulkeutuisi vihdoin. Lopettaminen silloin monta vuotta sitten tapahtui niin äkisti ja olosuhteiden pakosta, että tämä lajin pariin palaaminen uuden terveemmän suhtautumisen voimin tuntuu voitolta minulle. Minä todella selvisin, eikä voimistelukaan enää tunnu yhtään pahalta, päin vastoin. Olen menettänyt sille sydämeni toistamiseen. Saan ikään kuin jatkaa siitä mihin viimeksi jäin.

Unelmista niiden toteutumisesta innostuneena hankin itselleni tällaista tekemistä

Kilpailuihin valmistautuminen ja oman kunnon nouseminen ovat olleet keväästä sitä kaivuttua mielekästä puuhaa koulun rinnalle. Aloitin ihan nollasta treenaamisen. Notkeus, lihakset ja liikelaajuudet tulee kaikki harjoittelemalla uudestaan. Omista joukkuevoimisteluajoista on onneksi jäljellä periksiantamattomuus ja kova treenimotivaatio. Vaikka kisaamaan olenkin lähdössä, en enää haaveile mitalleista tai huipputasosta. Minulle riittää kisapäivän tunnelman kokeminen uudestaan. Siitä saa aina jotenkin erilaista puhtia suoritukseen, kun kyseessä on jokinlainen kilpailu.

Hämärä peiliselfie onnistuneiden treenien jälkeen

Kun on koko lapsuuteensa rankentanut identiteettinsä voimistelijaksi ja urheilijaksi, siitä luopuminen pakon edessä on ollut tuskallista ja paluu palkitsevampaa kuin olisin arvannut. Vasta nyt ymmärrän, että tämä laji on kaikista kurjista kokemuksista huolimatta se minun juttuni. Eikä siihen voi oikein muuta sanoa, kuin että rakkausdesta lajiin.

Omalla paikalla

Olen bloggannut nyt lähes kuusi vuotta. Kirjoittanut juttuja nettiin yhteensä kolmeen eri blogiin näiden vuosien aikana. Välillä siihen on ollut valtavasti intoa, toisinaan taas olen miettinyt jopa lopettamista. Blogimaailma on sinä aikana laajentunut ja blogien kirjo ja aihepiirit muuttuneet. Olen kokenut olevani isossa ristiriidassakin sen kanssa, millaista sisältöä tuotan. Minulle omista henkilökohtaisista asioista kirjoittaminen on paljon pelottavampaa kuin muotivaatteiden esitteleminen. Samalla se on tuntunut luonnolliselta ja helpoltakin. Muotijutuista tuskin osaisin mitään fiksua kirjoittaa. Minua on pelottanut, että ihmisiä ei kiinnosta kirjoittamani asiat, koska ne eivät ehkä blogimaailmassa ole in. Ja lukihäiriön vuoksi kirjoituksia tai lähinnä virheitä oikeinkirjoituksessa on saanut hävetä niin paljon, että olen miettinyt ihan tosissani onko minulla edes oikeutta pitää tällaista virheitä täynnä olevaa blogia.

Blogi on kulkenut läpi nuoruuteeni mukana epävarmuudesta toiseen. Virheiden ja vähän hassujen aiheiden takana olen kuitenkin tuntenut olevani oikealla paikalla. Ehkä juuri tämä ajatus on saanut minut bloggaamaan näikin kauan. Vaikka osa seuraajista ja blogin aihepiireistä on vaihtunut toisiin vuosien aikana, yksi iso aihepiiri on pysynyt mukana alusta lähtien. Se on ollut se oman paikan löytäminen ja itsensä tunteminen. Silloin aluaikoina olin niin hukassa. Nyt tiedän paikkani olevan ainakin täällä.

Olen rehellisesti jo yli vuoden päivät tuskaillut blogin nimeä. Nykyiseen en ole ollut pitkään aikaan tyytyväinen, mutta uuden keksiminen on tuottanut hirveästi päänvaivaa. Yhdelle blogin nimelle tunnun keksivän niin paljon ehjoja ja rajoja. Pitäisi olla suomalainen, lyhyt ja yksinkertainen, helposti mieleen jäävä, persoonallinen ja luova. Ei sellaista, joka olisi jo käytössä, eikä omista nimistä väännettyä. Sen pitäisi kertoa jotain blogistani eikä olla päälle liimattu tekstiä aiheen vierestä. Lopulta jouduin luopumaan osista ehdoista, koska muuten hommasta olisi tullut mahdoton urakka.

Miettyäni lähes vuoden päivät nimeä sillä periaatteella, että kyllä minä sitten tiedän, kun se oikea nimi tulee kohdalle, tajusin ettei ikuisuuksiakaan voi odottaa. Olen liian vaativa nimen suhteen ja ehkä siksi sen pohtimiseen on mennyt näin kauan aikaa. No vaikka pidänkin sanonnasta hiljaa hyvä tulee, tässä kohtaa ei olisi nimen kanssa ei enää hitaammin olisi voinut edetä.

Koska toivoisin nimen jollain tasolla liittyvän blogiini, mutta huomasin olevani itse aivan pihalla siitä, millainen blogi minulla on ja mistä pääasiassa kirjoittelen, kyselin täällä blogin puolella niitä sanoja. Teidän sanat olivat ihana! Kiitos niistä. Yleisin taisi olla villasukat, joka sai kyllä hymyn nausemaan huulille. Teidän ansiostanne alitajuntaani tupsahti marraskuun viimeisenä iltana nimi Omalla paikalla.

Uusi nimi, uudet kujeet? Paljonkaan muutoksia ei sisältöön ole tulossa. Tässä sitä mennään niin kuin tähänkin asti. Blogin osoite tulee kyllä vaihtumaan joulukuun puolen välin jälkeen. Tiedotan kyllä siitä sitten lähemmin. Yritän saada vanhan osoitteen uudelleenohjaamaan tämän uuden puolelle, mutta ainakin lukijoiden täytyy valitettavasti rekisteröityä sitten osoitteen vaihduttua uudestaan lukijoiksi, jos haluat saada uusimmat blogitekstit näkymään syötteellenne. Toivottavasti kestätte kärsivällisesti tämän välivaiheen ja nimen vaihtumisen, vaikka se tuottaakin hieman päänvaivaa uuden osoitteen suhteen.

Kasvisvaihtoehto

Joku voi ajatella, että oon hullu, kun edes ryhdyn tällaiseen, mutta itse ajattelen, että tästä voi tulla jopa elämäni yksi parhaista päätöksistä.

Olen siitä asti, kun omilleni muutin, kiinnostunut vähitellen ruuan terveysvaikutuksista. Tähän kiinostukseeni ovat vaikuttaneet oma sairastumiseni, allergiat ja herkästi kaikkeen reagoiva kehoni. Kun kiinnostuin ravitsemuksen terveysvaikutuksista ja perehdyin asiaan tarkemmin, löysin tietoa vegaanisen ruokavalion positiivisista vaikutuksista hyvinvointiin ja halusin tutustua tähän ruokavalioon lisää. Innostuin aivan kympillä! Koskaan ennen en ole ollut kasvisyöjä tai perustanut ruokavaliotani pelkille kasviksille. Tämä kaikki on minulle vielä hyvin vierasta ja haluan oppia tästä vielä paljon lisää. En ole nyt kasvisyöjä, eikä tarkoitukseni ole missään nimessä muuttaa ruokavaliotani sekunnissa vegaaniksi. Haluan vain intoilla minulle tärkeästä löydöstä eli kasvisvaihtoehdosta!

Oma elimistöni reagoi voimakkaastikin joihinkin ruoka-aineisiin ja sen kautta olen oppinut, että sillä on todella paljon väliä, millaista ruokaa suuhuni pistän ja kuinka usein. Kuulun siihen ihmisryhmään, josta huomaa heti verensokerin laskun kiukkuna ja ärtymyksenä ja jolla liian pitkä ateriaväli tai venähtänyt aamupala voi pilata koko päivän kauheiden vatsakipujen vuoksi. Tällä hetkellä koen syöväni terveellisesti, mutta parantamisen varaa on. Suklaa on ehkä pahin paheeni, eikä herkkuttelua auta yhtään suklaasta aiheutuvat iho-oireet kuten kutina ja punoittava ihottuma. Vaikka syön pääasiassa hyvin, en voi kieltää, ettenkö olisi aivan täydellisessä sokerikoukussa. Haluaisin päästä tästä paheesta eroon, sillä tiedän tekeväni liialla suklaan, keksien, jäätelön ja pullan nauttimisella hallaa itselleni ja omalle keholleni. Ratkaisuna en koe olevan totaalinen herkuttelun kieltäminen itseltäni vaan kunnollisen ja ravitsevan ruuan syöminen tarpeeksi usein, sillä usein mieliteot syntyvät nälkäisenä.

Kärsin ajoittain aika pahoista nivelkivuista sormissa. Nämä kivut ja nivelten turpoamisen yhdistän epäterveelliseen ruokavalioon, sillä aina syödessäni enemmän roskaruokaa, vähemmän kasviksia ja ruoka-aikojen venyessä ylipitkiksi nivelkivut palaavat ja väsyn nopeammin. Siksi haluan kokeilla kasvisvaihtoehtoa. Uskon, että mahdollisimman prosessoimaton ja kasviksiin painottuva ruokavalio ehkäisee näitä oireita. Koska ruokavaliota ei muuteta päivässä eikä kyllä viikossakaan, päätin aloittaa vähitellen punaisen lihan vähentämisen ruokavaliostani. Pyrin siis syömään tällä hetkellä enemmän kalaa, kanaa, kananmunaa ja maitotuotteita kasvikunnan tuotteiden kanssa. Lisäksi haluan opetella laittamaan kasviruokaa, tutusta kvinoaan ja kokeilla kikherneitä. Koska aluevaltaus on minulle uusi, tämä projekti vaatii aikaa ja muutoksia tapahtuu pienin askelin.

Olen pyrikinyt jo tähän asti syömään terveellisesti ja monipuolisesti jotta pysyisin virkeä, jaksaisin ja voisin hyvin. Tämä tavoite pysyy edelleen. Terveelisen ruokavalion noudattaminen on tuonut minulle hyvää oloa. Syömällä oikein jaksan paljon paremmin ja verensokerini ei pääse heittelemään. En halua ruokavaliollani tuottaa kenellekkään mitään ongelmaa. Ja aivan kuten liikunnankin kanssa liian ruokavalio ei ole eikä tule olemaan liian ehdoton. Jos kylässä tarjotaan kinkkukiusausta, voin syödä sitä. Se että terveydellisistä syistä haluan jättää ruokavaliostani pikku hiljaa punaisen lihan pois, ei tarkoita ettenkö enää ikinä koskisi pitkällä tikullakaan punaiseen lihaan. Haluan vain kokeilla syödä arjessa enemmän kasvipohjaisia ruokia ja opetella käyttämään uusia raaka-aineita kasvisruuan tekemiseen.

Ruokavaliollani en ole laihduttamassa, pyrkimässä parempaan kehoon tai vaikuttamassa eläinten oikeuksiin. Kaikki muutokset tapahtuvat täysin terveydellisistä syistä. En silti halua alkaa väittämään, että punaisen lihan nauttiminen olisi epäterveellistä. En edes tiedä onko oikeasti näin? Olen kuullut, että vegaanilla ruokavaliolla on valtavia muutoksia omaan terveyteen ja haluan ottaa selvää, onko asia todella näin ja toimiiko tämä pieni muutos omalla kohdallani. Ei kun kirjoja lukemaan ja uusia reseptejä testailemaan!

Laittakaa kommenttiboksiin omia kokemuksianne kasvisvaihtoehdosta. Olisi mahtavaa kuulla vinkkejä ja neuvoja kokeneemmilta. Kasvissyöjäksi ei voi ryhtyä ilman vaadittavaa tietopohjaa, koska kasvissyöjäkin voi syödä hyvin epäterveellisesti. Siksi kaikki tieto on kullan arvoista.