Pistoja

On jo toukokuu. Koulua on enää kuukausi jäljellä virallisesti ja kesälomalle alkaa olla aika hinku. Joko tekin odotatte sitä, kun saa laittaa oppikirjat sivuun ja unohtaa autuaasti kaiken vuoden aikana vaivalla päntätyn? Minä ainakin! Jos en nyt kuitenkaan unohtaisi kaikkea oppimaani, mutta aivojen (ja hermojen) lepuuttaminen tekisi kyllä hyvää.

Viime tiistaina otettiin vihdosta viimein laskimoverinäytteitä ja sormenpäästä sokeri- ja kolesteroliarvoja. Täytyy myöntää, että hirvitti aika tavalla, sillä olen aina kammoksunut piikkejä (mikä mahtava uravalinta!), mutta tunnin jälkeen sain kyllä myöntää, että kaikkeen voi tottua. Piikittäminen ei ollut kauhean vaikeaa, vaikka siipineulan kanssa en löytänyt suonta ollenkaan. Myöhemmin opettajan näyttäessä ymmärsin, etten ollut pistänyt tarpeeksi syvälle. No ensi kerralla viisaammin. Avoneulanäyte jäi kokeilematta, mutta opettaja kyllä näytti sen yhdellä koekaniinilla kämmenestä. Verinäytteiden lisäksi pistimme sormepäänäytteitä eli lähinnä verensokeria ja kolesterolia. Lisäksi sain kokeilla ottaa nieluviljelynäytteen opettajan kurkusta. Opin, että tikun saa työntää todella syvälle. Hiukan hirvittää se, että opetus tästä aiheesta päättyi tähän ja seuraavan kerran pistänkin ihan oikeaa potilasta. Täytyy vain toivoa, että harkoissa saan otella myös verikokeita niin saan vähän tuntumaa lisää tuohonkin hommaan.
(Kuvasta voitte myös huomioida minun erittäin aseptiset pitkät kynnet. Täytyy muistaa leikata ennen seuraavaa orhaa.)

Koulu on muuten sujunut aika mukavasti. Ensimmäinen puolikas ekaa vuotta alkaa olla takana ja fiilikset siitä hieman vaihtelevia. Olen saanut hurjasti vahvistusta siihen suuntaan, että tämä on minun alani. Koulussa aiheet ovat olleet alkaneet muuttua yhä kiinnostavammiksi ja alan olla suuntautumiseni kanssa ihan hukassa, onneksi sitä ei tarvitse vielä päättää. Kevään aikana on alkanut mietittämään tuleva vastuu hoitajana ja se pystynkö todella sisäistämään tämän kaiken tiedon. Usein aiheesta kuin aiheesta on niin paljon opittavaa, että kaikkea en tahdo ehtiä edes lukemaan saati sitten muistamaan. Tenttikirjojen lisäksi meillä on paljon materiaalia netissä, joihin tutustuminen on jäänyt vähemmälle kuin olisin halunnut. Itsenäistä työtä on valtavasti ja lähiopetus vähenee koko ajan. Huolettaa saanko oikeasti kaiken riittävän tiedon, jotta voin toimia oikein ja vastuullisesti myös työelämässä. Toisaalta tiedän vaativani itseltäni edelleen aika paljon ja siksi ehkä harmittaakin, kun kaikki koulusta saadut numerot eivät ole siitä parhaimmasta päästä. Yritän myös muistuttaa itseäni, että huonosti menneestä tentistäkin oppii.

Toukokuussa aloitan työt eli kouluun teen vain enää kaksi kotitenttiä ja ravitsemuksen tentin koulussa. Kliinisen hoitotyön kurssille on muutamat tehtävän palautukset ja paljon erilaisiin aihealueihin perehtymistä, mutta luentoja minulla ei enää ennen kesätaukoa ole ollenkaan. Siispä työt kutsuvat kohti uusia haastaita. Vaikka hoitamista en tässä työssä treenaakkaan, kohtaamista senkin edestä.