Harmaa on päivän väri (päiväni kuvina)

Aamulla herään aivan liian myöhään. Tavallisesta poiketen en syökään pelkkää harmaata puuroa vaan nappaan kaveriksi ruisleipää, jotta jaksan paremmin. Erään tuttuni sanoja lainaten ja hiukan muokkaillen: Koska marraskuu muistikin kahden ensimmäisen viikon jälkeen, ettei olekaan helmikuu, päätin kaivaa vaatehuoneen ylänurkasta sinne viikonloppuna pakatut lenkkarit ja viedä ne takaisin eteiseen.

Etsiessäni puurohiutaleita huomaan illalla epähuomiossa kuiva-ainekaappiin jätetyn maidon... Miten niin liian väsynyt?
Päivän huono tuuri jatkuu, sillä jokin muukin meidän taloudessa taitaa olla nuukahtanut jatkuvan pimeyden vuoksi. Säälin basilikaruukkuani ja yritän epätoivoisesti pelastaa sen antamalla lisää vettä, vaikka se ei valon puutetta korvaisikaan.

Vihdoin saan itseni lähtökuosiin ja pakkauduttua harmaaseen talvi/syys-ilmaan (kumpaa tää nyt on?).

Päivän ensimmäinen selfie on yhtä masentavan harmaa kuin ilmakin. Onneksi pipo piristää hieman.

Lähden pyörällä kohti keskustaa, koska onnellisesti edellisenä päivänä tuhosin bussikorttini, joten minun on nyt hankittava uusi. Eilen siis jotenkin kummallisesti kortti pääsi tipahtamaan huomaamattani kotelostaan maahan samalla, kun heilautin kättä pysähtymismerkiksi bussille. Yritin maksaa bussiin päästyäni tyhjällä kotelolla, josta bussikuski riemastui ja minä raukka hätäännyin. Olin juuri ennen pysäkille tuloa ladannut kuukausilipun korttiin, jota en löytänyt enää taskuista tai repustanikaan. Nolona jäin pois bussista ja lähdin kävelemään takaisin latauspisteelle katse maata viistäen. Lopulta löysin korttini pysäkin rotvallin vierestä bussikaistalta. Sen päältä oli ajanut ilmeisesti useampi bussi, sillä noustessani taas uuteen bussiin kortti ei enää toiminutkaan. Onneksi tämä kuski oli mitä sydämellisin ja pääsin koululle toimimattoman korttini kanssa. Että sellainen tarina eilisestä epäonnen aamupäivästä.

 

 Tänään ihana virkailija kuitenkin säälii eilistä bussikorttionnettomuuttani niin paljon, että saan mahtavaa asiakaspalvelua ja uuden kortin. Pyöräillessä nälkä yllättää ja suuntaa kohti koulua syömään, vaikka minulla ei ole merkitty luentoja tälle päivälle.

Nautin lounaaksi aivan jäätävän ison kampelaleikkeen ja kiitän Luojaa siitä, että opiskelijaruoka on niin halpaa, ettei minun tarvitse tänään tehdä itse ruokaa.

Iltapäivästä huomaan käyttäneeni koko aamun bussikortin vaihtoon ja minulle tulee kiire ehtiä kouluhommien pariin. Tiskivuorikin kaipailee minua, mutta siirrän tiskaamista seuraavaan päivään ja avaan nestehoidon tehtävät. 

Ylläripylläri luentonauhoite ei toimi ja hetken tapeltuni koneen kanssa, minulle tulee hoppu pakata tavarat ja lähteä papan kanssa kauppaan ostamaan viikonlopun leivontatarvikkeita synttäreitä varten.

 

Papalla saan lämmintä teetä. Samalla ihmetellään hallituksen säästöpuuhia ja tätä muutaman päivän kestänyttä pimeyttä. Vierailun jälkeen lähden pitkästä aikaa mieheni kanssa kotiseurakuntaan käymään. Matkalla päästään testaamaan se Tampereen kuuluisa tunneli ja leikkimään oikeita tunnelituristeja, joiden täytyy saada tämäkin kokemus ikuistettua kameraan.

Kellarilla neulon tuttuun tapaan sukkaa ja yritän ymmärtää jotain sananlaskuista. Raamiksessa tapaan paljon tuttaja ja tulee taas kotoisa olo, vaikka syyllisyys kalvaakin mieltä huomisen tentin osalta.

Kotiin päästyä on jo niin pimeää, ettei ilman heijastimia ole mitään mahdollisuutta säilyä hengissä tien yli. Avaan lääkehoidon kirjan ja alan kertaamaan. Iltapalaa nauttiessa lääkehoito kuitenkin jää ja House vie voiton. Ehkä siitäkin voi oppia jotain...