Perusharjoittelu pulkassa

Ensiksi iso kiitos kaikista edellisen postauksen keräämistä kommenteista. Ja laittakaa tekin, jotka ette ehtineet vielä mukaan, niin oma mun blogia kuvaava sana edellisen postauksen kommettipalstaan.

Perusharkka siis suoritettu ja huomenna palaan takaisin kouluun ensiavun ja nestehoidon tunneille. Mitä harkasta sitten jäi käteen? No ainakin se kuinka paljon enemmän tarvitsenkaan tietoa, jotta pärjäisin paremmin terveyskeskuksen vuodeosaston arjessa. Tässä koulussa ei enää riitäkkään lukiosta tuttu taktiikkaa opetella asiat ulkoa kokeeseen ja unohtaa ne heti koepaperin palautettua onnellisesti unholaan. Harjoittelussa jouduin pinnistämään muistina jatkuvasti (mitkäs ne ensisijaiset kuoleman merkit olivatkaan?). Ensimmäiseksi harkkapaikaksi tk:n vuodeosasto oli aika haastava. Ehkä juuri siksi, että siellä voi siis suorittaa myös sisätautikirurgisen harjoittelunkin, joka tulee vasta keskivaiheen opinnoissa. Lisäksi alkuvaiheen opinnot ovat minulla vielä kesken, enkä siksi kokenut saavani täyttä hyötyä harjoittelusta. Vuodeosastolla olisin päässyt harjoittelemaan kanyloimista ja ohjaajan opastuksella sainkin aloittaa, toteuttaa ja lopettaa nestehoitoa, vaikka kumpikin asia käydään koulussa vasta nyt harjoittelun jälkeen. Toisaalta haastavuus oli ehkä alkukankeuden jälkeen ihan hyväkin asia, sillä tk:ssa saa perusvuodepesujen ja syöttämisten ohella treenata myös mm. lääkehoitoa, EKG:n ottoa, lääkkeellisen hapen antamista ja diabeetikon hoitoa ehkä jopa vanhainkoteja enemmän. Lisäksi siellä törmäsin minulle täysin uusiin ja tuntemattomiin sairauksiin ja niiden hoitoon. Jos harjoittelun ensimmäisenä päivänä olin lääkekaapissa täysin hukassa ja jaon ehkä tunnissa yhden lääkelistallisen lääkkeitä kysyen jokaisen lääkkeen kohdalla erikseen, mihin minä tämän vaihdan, kun tätä ei ole, niin viimeisenä viikkona jaon tyynesti alle tunnissa kaikki kansion lääkelistojen lääkkeet. Kehitys oli siis huimaa ja siitä ohjaajanikin minua loppuarvioinnissa kehui.

Viikonloppu onkin mennyt lumetonta maata (kuvat ovat marraskuun alussa napsittuja) ja pitkiä yöunia ihmetellessä. Kouluun paluukin tuntuu jännittävän jostain tuntemattomasta, ehkä tulevista tenteistä. Lääkehoidon uusintaan olen lukenut muutaman päivän, mikä on kyllä auttaa varmasti opiskelurytmiin palaamisessa. Ennen joulukuun puoliväliä pitäisikin saada vielä 12 opintopistettä kasaan, mikä tuntuu aika kovalta tahdilta. No kyllä mä siitä jotenkin rämmin yli.

Sairaanhoitajaopintojen ohella olen aktiivisesti ja innolla katsellut edellisvuoden hakijatilastoja, merkinnyt kevään hakupäivät ylös ja miettinyt pääni puhki siitä, mihin minä sairaanhoitaja haluasin suuntautua. Kätilöopinnot kiinnostavat hurjasti, mutta minulla ei ole mitään henkilökohtaista kosketusta kätilön työhön, enkä siksi osaa oikein sanoa olisiko se nyt varmasti minun juttuni. Jokatapauksessa olen hakemassa vaihtoa ja sitten jos pääsen voi vielä kertaalleen miettiä otanko paikkaa vastaan vai en. Kevättä odotellessa. Pääsykokeetkin ovat ehtineet jo kahteen kertaan vaihtua, joten kaikki on taas täysin uutta ja epävarmaa. Keväälle on myös varattuna jo seuraava harjoittelukin kotisairaanhoitoon ja toivon todella, että saan sumplittua toukokuussa mahdolliset esivalintakokeen ja valintakokeen päivät vapaiksi.

Arki rullaa omalla painollaan ja kamerakin on päässyt nurkasta pölyttymiseltä käyttöön. Järkkärin lisäksi kännykkäkuvaus on ollut ahkerassa käytössä, sillä haksahdin verkkokaupan alesta tilaamaan itselleni vaaleanpunaisen selfie-tikun, jota on sitten isänpäivästä asti ihmetelty oikein sukulaisten voimin. Haaveissa olisikin joulukuussa tehdä joulukalenteri kuva päivässä periaatteella ja julkaista sitä tännekin. Valokuvauksen lisäksi vierailin Kädentaidot-messuilla Tampereella ja mukaan tarttui jotain yltiösöpöä ja pääntäydeltä ideoita. Tämä pipo ainakin piristää lohduttomassa vesisateessakin vielä pitkälle joulukuuhun asti.