Se tavallinen postaus

Mitä mun kevääseen on oikein kuulunut. Ainakin kolmetoista tenttiä ja vähän vähempi määrä uusinta yrityksiä, myttyyn menneitä suunnitelmia, voimistelua ja uusia kokemuksia.

Alkuvuosi menikin koulun penkillä sisätautikirran parissa ja nappasimpa loisto harkkapaikan syksylle kardiologian osastolta. Sitä siis odotellessa. Koulussa tulikin vietettyä suurin osa ajasta uuvuttavien ryhmätöiden parissa ihan loppumetreille asti. Loppu keväästä opiskeltiinkin sitten avoterveydenhuoltoa, rokotusosaamista ja gerontologiaa.

Koulun ohella olen ehtinyt reenaamaan kolmesti viikossa ja näkemään ystäviä ja tuttuja sekä aloittamaan raivausprojektin kotona. Ja kyllä kuulit oikein, minäkin hurahdin konmariin oppeihin ja sain vietyä vanhat lukiokirjat vihdoin kiertoon.

Keväällä kävin myös ihmettelemässä Heurekassa olevaa Animal Body World -näyttelyä. Tähän näyttelyyn ihastuin hurjasti. Pimeyden väistyttyä, sain myös intoa kaivaa kamerakamppeet esiin ja yksi kuvausreissukin saatiin miehen kanssa tehtyä öiseen aikaan kotikonnuille. 

Maaliskuussa oli myös minun ihkaensimmäiset tanvokisat Turussa (seuraavat ovatkin ensi viikolla Vantaalla). Vaikka meidän joukkue ei pärjännytkään ja omassa suorituksessakin jäi parantamisen varaa, olin onnellisempi kuin ikinä päästessäni pitkän tauon jälkeen taas voimistelemaan ja kokemaan se kisojen luoma fiilis.

Tähän huhtikuun loppuun tiivistyi viimeiset luennot koululla ja pyllylleen mennyt esivalintakoe. En siis ainakaan vielä syksyllä ole näillä näkymin vaihtamassa kätilöpuolelle. Toukokuussa palauttelen enää muutamat tehtävät ja teen rästissä muutamia uusintatenttejä. Sitten suuntaakin kohti uusia haasteita terkkarinvuodeosastolle viettämään mahdollisia kesähelteitä töiden parissa. Mutta sitä ennen olisi juhlittavana vappu.

Opiskelumotivaatiota elvyttämässä

Keskivaiheen opinnot ja keskivaiheen motivaatio-ongelmat. Heti alusta koulu on tuntunut aika puulta. Kolmosia on silti pukannut niistä tenteistä joihin olen oikeasti panostanut kuin myös niistä tenteistä joihin en ole lukenut juuri mitään. Sisätauteja, farmakologiaa, kirurgiaa, säteilysuojelua ja sitä ihka ihanaa pbl:ää. Lukemista on ollut enemmän kuin tarpeeksi ja muutaman kirjoitusviestinnän tehtävän olen suosiolla siirtänyt myöhempään kevääseen (niissä kun ei ollut palautuspäivämääriä...).

Täytyy kyllä sanoa, että sen minkä ensimmäisenä vuonna taakseen jätti, sen tänä vuonna on edestään löytänyt. Moneen aiheeseen tarvitaan paljon viime vuoden tietoja. Erityisesti anatomiasta, nestehoidosta ja erilaisten termien muistamisesta on ollut hyötyä. Samalla olen vihdoin oppinut munuaisesta ne minulta uupuvat tiedot kuten reniini-angiotensiini-kierron.

Tähän kevääseen on mahtunut opon tapaaminen ja opintojen suunnittelua. Lukihäiriöstä huolimatta olen pärjännyt todella loistavasti opinnoissani. Töitä olen saanut tehdä paljon, mutta kun keskiarvo hiipii lähelle nelosta, en voisi olla itseeni tyytyväisempi. Opintojen jatkokaan ei enää mietitytä, vaikka kätilön työhön haluan edelleen suunnata. Minulla on kaksi vaihtoehtoa, joista oikeastaan molemmat tuntuvat hyviltä vaihtoehdoilta ja kummassakin saan kätilön sekä sairaanhoitajan pätevyyden.  

Nyt kuitenkin onnellisesti vietän itsenäisentyön viikkoa lomaillen, mutta samalla tiedostaen kuinka paljon hommaa seuraavaksi viikoksi kertyy, jos tällä viikolla en edes avaa kirjoja. Hiukan hirvittää. Ortopedian ja traumatologian tunnilla koin myös ahaa-elämyksen siitä, että tätä en hoitaja haluaisi tehdä työkseni. Vaikka piikkikammosta olen itseni siedättänyt, irtileikatut raajat tai kolaripotilaan murskautuneen lantion hoitaminen ei tuntunut vain minun jutulta. Joskus näinkin päin, sillä sisätaudeissa olin innoissani lähes joka aiheesta.

Tunneilla istumisen ohella olen ehtinyt hyvin treenaamaan ja piipahtamaan muutamissa haalarikansan pippaloissa. Ja täytyy kyllä tämän oppikokonaisuuden keskeltä sanoa, että onneksi minulla on nykyään enemmmän muutakin elämää kuin koulu.

Perusharjoittelu pulkassa

Ensiksi iso kiitos kaikista edellisen postauksen keräämistä kommenteista. Ja laittakaa tekin, jotka ette ehtineet vielä mukaan, niin oma mun blogia kuvaava sana edellisen postauksen kommettipalstaan.

Perusharkka siis suoritettu ja huomenna palaan takaisin kouluun ensiavun ja nestehoidon tunneille. Mitä harkasta sitten jäi käteen? No ainakin se kuinka paljon enemmän tarvitsenkaan tietoa, jotta pärjäisin paremmin terveyskeskuksen vuodeosaston arjessa. Tässä koulussa ei enää riitäkkään lukiosta tuttu taktiikkaa opetella asiat ulkoa kokeeseen ja unohtaa ne heti koepaperin palautettua onnellisesti unholaan. Harjoittelussa jouduin pinnistämään muistina jatkuvasti (mitkäs ne ensisijaiset kuoleman merkit olivatkaan?). Ensimmäiseksi harkkapaikaksi tk:n vuodeosasto oli aika haastava. Ehkä juuri siksi, että siellä voi siis suorittaa myös sisätautikirurgisen harjoittelunkin, joka tulee vasta keskivaiheen opinnoissa. Lisäksi alkuvaiheen opinnot ovat minulla vielä kesken, enkä siksi kokenut saavani täyttä hyötyä harjoittelusta. Vuodeosastolla olisin päässyt harjoittelemaan kanyloimista ja ohjaajan opastuksella sainkin aloittaa, toteuttaa ja lopettaa nestehoitoa, vaikka kumpikin asia käydään koulussa vasta nyt harjoittelun jälkeen. Toisaalta haastavuus oli ehkä alkukankeuden jälkeen ihan hyväkin asia, sillä tk:ssa saa perusvuodepesujen ja syöttämisten ohella treenata myös mm. lääkehoitoa, EKG:n ottoa, lääkkeellisen hapen antamista ja diabeetikon hoitoa ehkä jopa vanhainkoteja enemmän. Lisäksi siellä törmäsin minulle täysin uusiin ja tuntemattomiin sairauksiin ja niiden hoitoon. Jos harjoittelun ensimmäisenä päivänä olin lääkekaapissa täysin hukassa ja jaon ehkä tunnissa yhden lääkelistallisen lääkkeitä kysyen jokaisen lääkkeen kohdalla erikseen, mihin minä tämän vaihdan, kun tätä ei ole, niin viimeisenä viikkona jaon tyynesti alle tunnissa kaikki kansion lääkelistojen lääkkeet. Kehitys oli siis huimaa ja siitä ohjaajanikin minua loppuarvioinnissa kehui.

Viikonloppu onkin mennyt lumetonta maata (kuvat ovat marraskuun alussa napsittuja) ja pitkiä yöunia ihmetellessä. Kouluun paluukin tuntuu jännittävän jostain tuntemattomasta, ehkä tulevista tenteistä. Lääkehoidon uusintaan olen lukenut muutaman päivän, mikä on kyllä auttaa varmasti opiskelurytmiin palaamisessa. Ennen joulukuun puoliväliä pitäisikin saada vielä 12 opintopistettä kasaan, mikä tuntuu aika kovalta tahdilta. No kyllä mä siitä jotenkin rämmin yli.

Sairaanhoitajaopintojen ohella olen aktiivisesti ja innolla katsellut edellisvuoden hakijatilastoja, merkinnyt kevään hakupäivät ylös ja miettinyt pääni puhki siitä, mihin minä sairaanhoitaja haluasin suuntautua. Kätilöopinnot kiinnostavat hurjasti, mutta minulla ei ole mitään henkilökohtaista kosketusta kätilön työhön, enkä siksi osaa oikein sanoa olisiko se nyt varmasti minun juttuni. Jokatapauksessa olen hakemassa vaihtoa ja sitten jos pääsen voi vielä kertaalleen miettiä otanko paikkaa vastaan vai en. Kevättä odotellessa. Pääsykokeetkin ovat ehtineet jo kahteen kertaan vaihtua, joten kaikki on taas täysin uutta ja epävarmaa. Keväälle on myös varattuna jo seuraava harjoittelukin kotisairaanhoitoon ja toivon todella, että saan sumplittua toukokuussa mahdolliset esivalintakokeen ja valintakokeen päivät vapaiksi.

Arki rullaa omalla painollaan ja kamerakin on päässyt nurkasta pölyttymiseltä käyttöön. Järkkärin lisäksi kännykkäkuvaus on ollut ahkerassa käytössä, sillä haksahdin verkkokaupan alesta tilaamaan itselleni vaaleanpunaisen selfie-tikun, jota on sitten isänpäivästä asti ihmetelty oikein sukulaisten voimin. Haaveissa olisikin joulukuussa tehdä joulukalenteri kuva päivässä periaatteella ja julkaista sitä tännekin. Valokuvauksen lisäksi vierailin Kädentaidot-messuilla Tampereella ja mukaan tarttui jotain yltiösöpöä ja pääntäydeltä ideoita. Tämä pipo ainakin piristää lohduttomassa vesisateessakin vielä pitkälle joulukuuhun asti.