Että saisin virtaa

Kun on niin väsynyt, että nukahtaa vessanpytylle ja saa pelätä loppuillan peräpukamia, asiat ovat huvittavalla tavalla rempsallaan. Kätilökoulutuksen esivalintaosuuden tulokset olivat karvas pettymys. Niin kovasti olisin koulutukseen halunnut. Nyt kävi kuitenkin näin ja hammasta purren yritän ajatella, että kaikella on tarkoituksensa. Vaikka samalla tekeekin mieli näyttää taivaan suuntaa keskisormea, enhän mä tätä näin suunnitellut.

Fyysinen ja henkinen väsymys kulkevat usein käsi kädessä, vaikka tällä hetkellä itsellä ne johtuvat täysin eri syistä. Kun silmät lupsuvat uuden allergialääkkeen vaikutuksesta, alkaa väkisinkin stressata ja väsyttää oma saamattomuus ja päikkäreiden vuoksi katoava aika. Samalla minulla tuntuu taas tuttuun tapaan olevan liian monta rautaa tulessa yhtä aikaa. Elän kuin omassa Temptation Islandilla, jossa tartun jokaiseen houkuttavalta tuntuvaan tarjoukseen, osaamatta sanoa ei kyläilyille, keikkatyötarjouksille ja erinäisille projekteille. Ja kun viimeisiin kisoissa annoin kaikkeni, väsymys oli taattu seuraavaksi päiväksi.

Vaikka aurinko on ihana asia, tunnen valtavaa syyllisyyttä vetäessäni verhot kiinni, jotta aurinko ei hejastaisi viimeisiä koulutehtäviä minun silmien erottumattomiin tietokoneen näytöltä. On tuntunut vähintäänkin rikolliselta jäädä sisälle kauniina päivinä.

Väsyminen ja uupumus ovat sellaisia tunteita, joita minun on äärimmäisen vaikea itselläni sietää ja hyväksyä. Ärtyneisyys, saamattomuus ja alakulo eivät jotenkin yhtään ole minua. Nykypäivänä valloillaan oleva positiivisuuden ihannointi ei aina edes salli sitä, että joskus kiukuttaa ja väsyttää. Haluaisin ajatella asiat aina positiivisuuden kautta, mutta nyt ei vaan nappaa tai huvita, mutta ehkä ensi viikolla huvittaa jo enemmän.

Toivon seuraavalla viikolla saavani kouluhommat muutamaa tenttiä vaille pulkkaan ja rentoutuvani ennen kesätöiden alkua. En haluaisi taas juosta kesälomaa tukkaputkella läpi, vaan pysähtyä hetkeksi aurinkoon ihan vain ihmettelemään.