Mun haaveissa me oltaisiin menty mökille nauttimaan auringosta, uimisesta ja viimeisistä lomapäivistä. Mutta sitten tuli syksy. Aurinko vaihtui vesisateeseen ja helteet kylmyyteen, villasukkiin ja tuulitakkiin. Ja mun mielessä vain pyöri: Eihän sen vielä pitänyt tulla!
Olen aikaisempina vuosina laittanut väen väkisin sen uutukaisen villapaidan päälle aina ensimmäisenä koulupäivänä ja hikoillut sitten koko päivän kuin pieni sika siitä hyvästä. Olen pakannut koulureppun valmiiksi jo heinäkuussa ja odattanut ensilunta, kuura-aamuja ja pakkasöitä niin kauan, että olen saanut pelätä, ettei tänä talvena tulekaan lunta. Syksy on osannut aina ennen odotuttaa itseään. Tänä vuonna kaikki on kuitenkin toisin. Tuntuu kuin olisin vasta saanut puettua ne kesähousut ja rimpsutopin päälleni, kun jo kylmyys ja arki iskevät päälle. Iskee paniikki. Mä en ole valmis vielä menemään kouluun, enkä nukkumaan ennen kahtatoista, syömään säännöllisesti saatika heräämään kukonlaulun aikaan tai avaamaan opintorekisterin, tabulan tai lukkarikoneen. Mä en halua, että kesä loppuu vielä!
Oma mieli on siinä suhteessa kummallinen, että yhtäkkiä kaikki se, mitä vielä keäkuussa odotin muuttuukin ahdistavaksi. Kliinisen hoitotyön rästiin jäänyt tentti ei jaksa kiinnostaa. Oma ala tuntuu tyhmältä. Kiukuttelen miehelle, bussikuskille ja naapurille koulun alusta. Vitkutan opiskelijakortin uuden tarran hankkimista ja vajoan itsesäälistä sohvannurkkaan tuijottamaan turhia kissavideoita ja syömään suklaata. Mun elämä tuntuu kamalalta ja turhalta. Sitten mies muistuttaa siitä raittiista ulkoilmasta ja kameran latautuneesta akusta ja kas kummaa mun mieliala pomppaa pilviin yhden valokuvausreissun jälkeen ja saa syksynkyn näyttämään paljon valoisammalta.
Sen kuvausreissun voimin jaksoin avata koulusähköpostin ja innostua laskemaan nestetasapainolaskuja tenttiä varten.
Miten teidän syksy on lähtenyt käyntiin?
Pidin kovasti tämän tekstin alusta. Ihan kuin olisin alkanut lukemaan tarinaa, jossa muutamalla lauseella kuvattiin jotain olennaista päähenkilöstä ja tämän arjesta, ja sitten yhtäkkiä kaikki onkin toisin. Ja jännittävät tapahtumat vyöryvät liikkeelle...
VastaaPoistaOlen toiveikas, ettei kesä vielä luovuta. Katson pilvistä taivasta ja auringonkuvaa kännykän sääennusteessa. Kännykässä aurinko vielä näkyy, vaikka kellonaikaa sen kohdalla muuttuu tunti tunnilta myöhemmäksi.
Vou! Kyllä sinäkin osaat pukea upeasti sanoiksi tuon toivon kesän palaamisesta! :) Pidetään peukkuja, että uutisten lupaukset toteutuvat ja kesä palaa.
Poista