Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kamera. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kamera. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Se tavallinen postaus

Mitä mun kevääseen on oikein kuulunut. Ainakin kolmetoista tenttiä ja vähän vähempi määrä uusinta yrityksiä, myttyyn menneitä suunnitelmia, voimistelua ja uusia kokemuksia.


Alkuvuosi menikin koulun penkillä sisätautikirran parissa ja nappasimpa loisto harkkapaikan syksylle kardiologian osastolta. Sitä siis odotellessa. Koulussa tulikin vietettyä suurin osa ajasta uuvuttavien ryhmätöiden parissa ihan loppumetreille asti. Loppu keväästä opiskeltiinkin sitten avoterveydenhuoltoa, rokotusosaamista ja gerontologiaa.



Koulun ohella olen ehtinyt reenaamaan kolmesti viikossa ja näkemään ystäviä ja tuttuja sekä aloittamaan raivausprojektin kotona. Ja kyllä kuulit oikein, minäkin hurahdin konmariin oppeihin ja sain vietyä vanhat lukiokirjat vihdoin kiertoon.



Keväällä kävin myös ihmettelemässä Heurekassa olevaa Animal Body World -näyttelyä. Tähän näyttelyyn ihastuin hurjasti. Pimeyden väistyttyä, sain myös intoa kaivaa kamerakamppeet esiin ja yksi kuvausreissukin saatiin miehen kanssa tehtyä öiseen aikaan kotikonnuille. 



Maaliskuussa oli myös minun ihkaensimmäiset tanvokisat Turussa (seuraavat ovatkin ensi viikolla Vantaalla). Vaikka meidän joukkue ei pärjännytkään ja omassa suorituksessakin jäi parantamisen varaa, olin onnellisempi kuin ikinä päästessäni pitkän tauon jälkeen taas voimistelemaan ja kokemaan se kisojen luoma fiilis.


Tähän huhtikuun loppuun tiivistyi viimeiset luennot koululla ja pyllylleen mennyt esivalintakoe. En siis ainakaan vielä syksyllä ole näillä näkymin vaihtamassa kätilöpuolelle. Toukokuussa palauttelen enää muutamat tehtävät ja teen rästissä muutamia uusintatenttejä. Sitten suuntaakin kohti uusia haasteita terkkarinvuodeosastolle viettämään mahdollisia kesähelteitä töiden parissa. Mutta sitä ennen olisi juhlittavana vappu.


keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Uutta intoa valokuvaukseen


Viime viikolla läksimme mieheni kanssa kamerakaupoille. Mukaan tarttui uusi runko, josta jo vähän aikaa olen haaveillut Canon 100D.


Vanha runkoni Canon 450D alkaa olla ominaisuuksiltaan hieman hankala omiin kuvaustarkoituksiini ja siksi uuden rungon hankinta tulikin ajakohtaiseksi. Päätöksentekoon vaikutti hinta, ominaisuudet ja koko. 100D on pienin peilijärjestelmäkamera Canonilta ja se painaa vain vähän yli 400g. Kuitenkin 100D:ssä on pienestä koostaan huolimatta täysin samat ominaisuudet kuin 700D:ssä. Minulle tärkein ominaisuus oli herkkyys, jonka tässä mallissa saa puolet suuremmaksi kuin 450D. Eli kuvaaminen yhä hämärämmissä olosuhteissa helpottuu. Lisäksi uuden rungon ostopäätöstä vauhdittu parempi kuvanlaatu, terävyys ja valmiit erityiskuvaustilat. Se miksi suosin mallia 100D oli koko. Toisin kuin mieheni, minä en jaksa kantaa mukanani kymmentä eri putkea, kolmijalkaa, irtosalamaa ja painavaa runkoa. Peinikokoiseen käteeni 100D myös sopii hyvin. Nyt pystyn entistä helpommin kantamaan kameraani mukanani, missä ikinä kuljenkin. Vaikka arvostan ammattimaisia kuvia, helppous ja mukavuus voittavat (ainakin vielä).


Rungon vaihdoksen mukana myös kuvankäsittelyni muuttui. Vaihdoin halvan ja ilmaisen ohjelmani kameran mukana tulleeseen kuvankäsittelyohjelmaan, joilla RAW- muotoisten kuvien käsittely on paljon monipuolisempaa. Odottakaa siis kärsivällisesti, koska alussa uusien kuvien käsittelyyn ja nappien ihmettelyyn menee aikaa ja hetkeksi kuvien saanti tänne hidastuu. Paljon olisi näytettävää Kansanlähetyspäiviltä, Turusta ja kuvausretkeltä Mikaelin kappelista. Tässä kuitenkin muutama maistiainen.