Ensimmäinen hylätty

Ja heti luovutin (puoli litraa verta).

Niin kuin otsikko jo kertoo sain ensimmäisen hylättyni (jos ruotsin lähtötasotestiä ei lasketa). Kurjaltahan se tuntui, vaikka odotettavissa olikin. Lääkelaskut menevät nyt sitten uusintaan, koska mokasin niissä helpoissa yksikönmuunnoslaskuissa, jotka tavallisella tunnilla sujuivat kuin vettä vain. Tästä masentuneena menetin motivaationi lääkehoidon tenttia kohtaan ja suurella todennäköisyydellä siis uusin tämänkin kokeen. Harmittaa oma saamattomuus ja laiskuus lukemisen suhteen. Toisaalta tiedän tekeväni koulun kanssa enemmän töitä kuin koskaan aikaisemmin ja numeroissahan se on näkynyt. Kliininen hoitotyö 1 ja 3 suoritin loppuun arvosanoin viisi. Silti lukeminen jää usein viime tinkaan ja koetta edeltävänä iltana tehdään töitä noin viikon edestä yhdellä kerralla. Toivottavasti opin pois tästä toimintamallista.

Koulun lisäksi olen ehtinyt approilemaan Hämeenkadun legendaarisessa opiskelijatapahtumassa, hakemaan vihdoin saapuneet omat haalarit ja ompelemaan niihin useita merkkejä, vierailemaan pohjoisessa, nauttimaan syksyn väreistä ja luovuttamaan verta ekaa kertaa elämässäni. Tällä viikolla lomaillaan koulusta ja seuraavat neljä viikkoa työstetään opittuja taitoja perusharjoittelussa terveyskeskuksen vuodeosastolla.

Myös oma suuntautuminen ja erikoistuminen ovat pohdituttaneet pitkin syksyä. On hassua kuinka oma ala ja kiinnostuksen kohteet sen sisällä alkavat muodostua. Kun hain ensimmäisen kerran halusin terkkariksi. Aloittaessani koulun luulin, että minusta tulee lastensairaanhoitaja. Nyt kiinnostukseni kohteena ovat naisten syöpätaudit, leikkuri, synnytyssali ja hedelmöityshoidot eli kätilön työ. No sairaanhoitajanakin näissä pystyy pääsääntöisesti työskentelemään lukuunottamatta synnäriä. Mutta paremmat mahdollisuudet työllistyä naistentaudeille olisi kätilön suuntautumisella. Siksi harkitsenkin kätilökoulutukseen "vaihtamista", joka siis tapahtuu tavallisen haun kautta, mutta siinä pienemmässä kiintiössä. No katsotaan miten käy. Kevääseen on vielä pitkä aika ja mieli ehtii vaihtua vielä moneen kertaan. Eikä koulutukseen pääseminen ole mikään itsestään selvyys, vaikka aina kannattaa yrittää. Mutta sen olen päättynyt, että huonon työllisyyden takia en kyllä jätä hakematta! Hoitoalalla on kyllä töitä. Vanhainkodeissa ja tk:n vuodeosastoilla voi kätilökoulutuksesta valmistuneena työskennellä sairaanhoitojana ja niissä aikakin on töitä jatkossakin. Hassua tässä on myös se, että aikanaan lukion toisella kätilö taisi olla se ensimmäinen vaihtoehto terveysalan opinnoissa, mitä harkitsin, mutten koskaan hakenut koulutukseen. Hyvä kysymys kuuluukin miksi. Kai minua silloin pelotti se iso vastuu, jota kätilö kantaa. En silloin tiennyt hoitotyöstä mitään, ja vähiten sen kuinka laaja työnkuva kätilöilläkin on.

Syksyä ja ensimmäistä vuotta on vielä jäljellä. Perusharjoittelun jälkeen palaan ensiavun, laskimosisäisen nestehoidon ja verensiirron orhatunneille ja suoritan injektioiden taitokokeen (ja ne ihka ihanat lääkelaskut). Tsemppiä pimenevään syksyyn ja seuraavassa postauksessa vähän jotain muutakin tiedossa kuin pelkkiä opiskelujuttuja.

Poskiontelopöpö

Mitä kuluneeseen viikkoon on kuulunut? No koulua! (ja sairastamista) Oon varmaan ihan lusmu opiskelija, kun tuun kipeeksi pari päivää koulujen alun jälkeen. Stressi ja epäonnistunut unirytmin siirto vain antoivat jollekin koulun nurkissa lymyävälle pöpölle taas mahdollisuuden. Ja ai että mä taas muistin kuinka inhoan sairastamista. Kaikkea siinä. Enää ei auta mitkään kuuman mehun ryystämiset ja Disney-leffat. Nenä vuosi solkenaan ja räkä löysi jotenkin kummalisesti tiensä aina sinne poskionteloon ja sitten loppu olikin soutamista ja huopaamista särkylääkkeiden, kurkkupastillien ja nenäsuihkeiden kanssa. Eikä kauheasti lohduttanut maata kotona kuolleena sängyssä, kun samalla opettajat hiillostavat jo lisätehtävillä pienryhmäpoissaolojen vuoksi. No mä selvisin kuitenkin raahautumalla kuumeisena laskemaan pari pakollista lääkelaskua ja keräämään siitä kaksi suoritusmerkintää taskuun. No ei siinä mitään järkeä ollut, mutta ainakin valmistun ajallani.

Tuossa kuumeisena ja lisätehtävistä kiukkuisena tuli pohdittua sitä kuinka nykyään tuntuu olevan valloillaan niin töissä kuin kouluissa ajatus siitä, että sairastaminen ja varsinkin sen vuoksi kotiin jääminen ei ole hyvä asia. Läsnäolo tuntuu olevan joka sekuntilta niin tärkeää, että jopa oma hyvinvointi jää kakkoseksi.

Aikanaan en jäänyt kotiin kuin äärimmäisestä pakosta. Paiskin hommia särkylääkkeen voimalle, koska uskoin jokaisen opetettavan asian olevan niin tärkeä, että yksikin poissaolo voisi pudottaa minut täysin kärryiltä. No eihän se ihan näin mene. Usein se etten ehtinyt heti sairastaa, johti siihen että sairastin myöhemmin enemmän ja pidemmän aikaa kuin olisi tarvinnut. Jälkitaudit eivät oikeasti ole kivoja. Nykyään luotan omaan kehooni ja heti pienestäkin flunssasta yritän mahdollisuuksien mukaan levätä ja nukkua paljon. Usein jo yhdet pidemmät yöunet auttavat ja poissaolojakaan ei tarvita. Jos taas olen kuumeessa, jään kotiin ja lepään, jotta muut eivät saisi tartuntaa ja keho oikeasti toipuisi kunnolla. Kuume on yhtä iso rasite elimistölle kuin maratonin juokseminen, joten en todellakaan halua kuormittaa sitä yhtään enempää juoksemalla kipeänä luennoilla.

Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Nytkin lääkehoitoon kuuluvien matikan osuuksien uoritusmerkinnät oli vain pakko puertaa läpi nyt tai sitten keväällä pyöritellä peukkuja, kun toisen vuoden opinnoissa ei pääse ainakaan harjoitteluihin, jos lääkelaskutentit on tekemättä. Onneksi pääsin autokyydillä oven eteen ja koulussa oli lounaana kurkkukipuiselle täydellistä kukkakaalikeittoa.

Multa jäi Rauli-myrskyt kokematta ja mökin syyskauden lopettamiset näkemättä, kun viikonlopun lähinnä pötköttelin sohvalla, mutta levolla sain itseni kuntoon (pientä nuhaa luukuun ottamatta).