Lomakelit ovat houkuttaneet ulkoilemaan ja pitkän treenitauon jälkeen olen palunnut lenkille ja pyörän selkään. Kävelylenkkejä tehostamaan olen ottanut askelkyykyn ja juokselenkeille mukaan matkamittarin (harmiksi tämä ilmainen puhelinsovellus ei aina toimi, vaan saattaa kaatua kesken lenkin). Ylioppilasjuhlia ennen kävin aika tiuhaan hallissa uimassa, mutta luulen, että se on nyt kesäksi vähän jäädäkseen. Uimarannat, ja vihreät metsäpolut ovat paljon kutsuvampia tähän aikaan vuodesta.
Kotijumpassa kevyiden nilkkapainojen kaveriksi sain yo-lahjana Selättimen jenkkakahvat, joilla käsipainotreeni on saanut uuden startin. Muuten jumppaani kuuluu ihan perusliikkeitä, joilla tarkoitus on edelleen saada peruskuntoa kohotettua ja lihaksia elvytettyä. Salille menoa olen lykännyt roimasti eteenpäin. Siihen tarvitsisin vähän varmemman taloustilanteen, joten opiskelujen alkaessa sali voidaan ottaa uudestaan harkintaan. En myöskään koe tällä hetkellä hyötyväni saliharjoittelusta, sillä peruskunnon kanssa on valtavasti tekemistä vielä.
Miksi sitten treenaan ja mikä sai juuri minut innostumaan fitneksestä? Kuten olen jo aikaisemmin kertonutkin, fitnessinnostukseni lähti ainoastaan halustani muuttaa ruokailutottumuksiani. Halusin pistää stopin jatkuvalle herkuttelulle ja oppia valmistaan puhdasta kunnon ruokaa. En halunnut olla se makaroonilla elävä opiskelia, vaan syödä ravitsevaa ja edullista kotiruokaa. Lähes koko lukioaikana söin eineksiä ajanpuutteen ja hektisen elämäntilanteen vuoksi. Samalla aloin sairastella jatkuvasti, sain rytmihäiriöitä, niveleni kärsivät ja leffateatterissa pitkään istuminen oli epämukavaa kipeän polvivamman vuoksi. Nämä oireet eivät suoranaisesti johtuneet liikunnan puutteesta tai huonosta ruokavaliosta, mutta niillä oli suuri vaikutus oireiluuni.
Lukulomalla uskaltauduin monen vuoden taon jälkeen lenkkeilemään ja se tuntui yllättävän hyvältä. Lenkeistä tuli henkireikä luku-urakan keskellä ja sain niistä voimaa jaksaa läpi kirjoitusten ja rankan kevään. Liikunta oli myös lapsena ollut iso osa omaa identiteettiäni, jonka nuoruudessani kadotin. Nyt kun liikunta on palunnut elämääni, huomaan aina uudestaan hehkuttavani kuinka tämä on se "mun juttu".
Fitness ei minulle tarkoita kovaa salitreeniä, pelkkää lihaksien ihailua tai bikinikunnon tavoittelua. Fitness on minulle enemmän elämäntapa. Se on jokapäiväistä valintojen tekemistä. Ja näiden valintojen taustalla on bodymind-ideologia eli fyysisen hyvinvoinnin yhteys psyykkeeseen. Teen pieniä muutoksia jatkuvasti, jotta eläisin terveellisesti kehoani kunnioittaen. Näitä valintoja ovat minun kohdalla olleet esimerkiksi karkkipäivät, tummaan riisiin vaihtaminen ja veden juonnin lisääminen. Liian orjalliseksi en missään nimessä halua ryhtyä, koska sillä ei itseään kohtaan saa aikaiseksi mitään hyvää. Kaiken täytyy lähteä omasta halusta voida hyvin.
Haluan pitää itsestäni ja kehostani huolta, jotta jaksan joskus tulevaisuudessa olla äiti ja vanhanakin vielä virkeä. Jos syön koko päivän makeaa, olostani tulee heti samea, väsynyt ja vetelä. Säännöllisellä syömisellä ja oikeilla ruoka-aineilla ruuasulatus toimii ja allergiareaktiot ja nivelten turvotus pysyvät kurissa. Lisäksi polveni kipu, joka on nilkan ylipronaatiosta syntyneen virheasennon aiheuttama, on kipuillut enää harvoin lisääntyneen urheilun myötä. Ennen pelkäsin kyykätä ja juosta, koska oletin polven kipeytyvät entisestään. Vamma, jonka luulin vain pahentuvan, on nyt lähes unohtunut liikunnan ansioista. Lihasten vahvistuessa, polvikin saa tukea ympärileen. Kaiken tämän lisäksi koen olevani sinut itseni kanssa. Jaksan ajatella taas positiivisemmin ja tunne saaneeni itseni taas takaisin sen kaiken stressin ja epävarmuuden alta. Ja minä kun pelkäsin, etten osaa enää koskaan liikkua terveesti terveellä järjellä.
Avojentuuletus metsäpoluilla jatkuu siis edelleen!
