Onnea on...

Pienet asiat tekevät minut onnelliseksi. Onneen ei loppujen lopuksi edes paljoa tarvita. Klisee pienet asiat tekevät onnelliseksi pitää todella paikkansa. Avain on vain siinä, kuinka oppia huomaamaan arjessaan ne pienet onnen asiat kaiken harmaan ja tylsän arjen keskeltä. Yleinen syy näiden asioiden ohittamiseen on kiire. Kun on liian hoppu sännätä seuraavaan paikkaan, ei vaan millään ehdi huomioida ympäristöä niin tarkasti. Minä olen yrittänyt opetella löytämään näitä pieniä arjen iloja koko syksyn ensin ilman kameraa ja nyt kameran kanssa. Sillon kun kaikki asiat ottavat päähän aivan toden teolla, yritän hokea itselleni: "Keskikity kaikkeen hyvään. Keskity siihen, mitä sinulla on. Keskity kaikkeen hyvään." Pienissä mieltä kiuhuttavissa tilanteissa tämä, onko lasi puolillaan tyhjä vai puolillaan täynnä, auttaa kummasti.  Ja yhtäkkiä maailma avartuu näiden kautta aivan uudella tavalla.

Onnea on...

 ...keksipurkki, josta pieni käteni ylettää nappaamaan ne viimeisetkin piparit kallistamatta purkkia.

...pihamaa, joka alkaa muistuttaa pakastinta väreiltään.

...ihan mielettämän hyvä ruoka, jonka kokosin jääkaapin jouluruokajämistä.

...joululahjana saadut lämpöiset ja pörröiset raitasukat.

...pakastimesta löytynyt viimeinen torttutaikinalevy.

...opiskelija-asunnon toimivat patterit.

...opiskelupaikka, jonka saamisesta on riittänyt iloa moneksi viikoksi.

Otoksia mun joulusta ja otteita kuulumisista

Mun joulu

 

Ehkä jotain olisi hyvä joulusta sanoa... No se meni niin nopeasti ohi, että nyt vain ihmetellään, mitä näille kaikille koristeille tehdään. Mulla on tästä eteenpäin kaksi päivää aikaa sulatella kinkkua ja lepäillä ennen uudenvuodenleiriä, jolle olen lupautunut menemään. Käytän aikana luultavasti urheiluun ja erinäisiin askartelu- ja käsityöjuttuihin, joihin muuten tuntuu olevan niin mitättömän vähän aikaa. Todellisuudessa mulla ei ole mitään syytä sulatella kinkkua, vaikka sitä tulikin popsittua. Syy liikunnalle lienee kolmen päivän silkka istuminen ja lihasten herättely talviunilta. On mennyt taas liian monta viikkoa lähes liikkumatta, joten nyt on aika vähän patistaa kroppaa liikkeelle.

Mua on alkanut jännittää koulun alku tammikuussa. Olen joulukuussa uusinut erinäisiä koulutarvikkeita ja vielä on aivan muutama juttu ostamatta kevätlukukautta varten. Mitään kirjoja en ole vielä henkkinut, sillä lista opuksista saadaan vasta ensimmäisellä viikolla ja niistä suurimman osan saan lainattua kirjastoista. Yksi vanha fysiologia ja anatomia multa kirjahyllystä löytyykin, mutta saa nähdä kelpaako se enää. Hankintalistalla on edelleen läppäritasku (meille infottiin jo etukäteen, että tietokone on aivan välttämätön) ja paksuja stabiloita ja uusia pyyhekumeja. Minä taidan jännittää ja valmistautua koulun alkuun lähes yhtä innokkaasti kuin ensimmäiselle luokalle mentäessä. Ja samoja asioita, sitä stressaa kuin yläkouluun ja lukioon siirtyessä: saankohan kavereita, pysynkö opetuksessa kärryillä, löydänkö edes oikeaan luokkaan. Uutena jännitysmomenttina on myös mukana, onkohan tämä nyt varmasti mun ala. Ja kaikesta tästä huolimatta mulla on sellainen fiilis, etten ole ainoa, joka näitä juttuja miettii.

Kasvisravintoon olen joulun alla tutustunut lähemmin kirjallisuuden kautta. Olen innostunut siitä kuinka paljon perusraaka-aineista voi valmistaa itse. Innolla haluan kokeilla tehdä itse kasvislientä (jos vaikka vaihtaisi kaupan kuutiot omatekemään) ja kaura- ja riisimaitoa täytyy ehdottomasti päästä kokeilemaan. Löysin myös reseptejä erilaisiin mausteseoksiin ja salaatinkastikkeisiin. Musta on jotenkin mielettömän hienoa saada tehdä ruokaa itse mahdollisimman vähän käsitellyistä ruuista ja puhtaista raaka-aineista, koska silloin todella tiedän mitä syön ja allergioitakin on helpompi hallita. En pelkää lisäaineita, mutta en voi olla miettimättä sitäkään, mitä ne jatkuvassa käytössä voivat keholle tehdä. Uskon että sekä ruuan prosessoimisessa että valokuvan muokkaamisessa olevan jotain samaa. Kun alkuperäistä kuvaa muokkaa, säätää värilämpötilaa, kirkautta, varjoja ja terävyyttää sen laatu kärsii aina. Ei välttämättä niin paljon, että se näkyisi, mutta jokatapauksessa kuvan pinnalle tulee lisää kohinaa eli rakeisuutta. Sama tapahtuu ruualle, johon on lisätty hirveä määrä aineita, joista suurin osa on valmistettu kemiallisesti esimerkiksi säilyvyyden parantamiseksi. Vaikka lisäaineet eivät tapa, tai aiheuta välitöntä vaaraa elimistölle, on varmasti jo järjellä ajateltuna suoraan järvessä kalastetussa kalassa enemmän hyviä rasvahappoja jäljellä kuin pakastealtaaseen matkustaneessa seitikuutiossa.

Tässä on mun ainoat ravintolisät joita nyt aloitin joulun alla syömään. Kalaöljykapselia ei edes tarvitse syödä niinä päivinä, kun ruokalautaselta löytyy kalaa ja D-vitamiininkin voi kesäisin jättää vähemmälle. Pitkän harkinnan jälkeen sain nämä purkit mukaan arkeeni. En pidä lisäravinteista, mutta näistä kahdesta minut on saatu pyörtämään periaatteeni, että kaikki tarvitsevani tulisi pelkästään ruuasta.

En ole juurikaan vielä kertonut läheisilleni innostuksestani kasvisruokaa. Ehkä siksikin, etten vielä ole kunnolla päässyt alkuun ruokavalion muutoksessa ja kylässä olen joulunakin syönyt kaikkea, mitä minulle on tarjottu. Näin kummaksuntaakaan ei ole päässyt syntymään. Olettaakseni suhtautuminen kasvisruokavalioon on edelleen aika jyrkkää ja tunteita herättävää. Aika näyttää, miten läheiseni tämän ottavat.

Mun tutustumismatka kasvisruokaan saa jatkoja linssien ja kikherneiden kokeilussa. En ole koskaan valmistanut näitä! Tietotaidon lisääntyessä voin teille näistä kertoilla lisää.

Joulun toivotuksia

Meillä alkoi nyt loma ja sen kunniaksi aloitettiinkin päivä siivoamalla koti joulukuntoon. Muutamat lahjat on vielä paketoimatta ja sukuloimista varten tavarat pakkaamatta. Kuvan huolisyöpön väsäsin eilen ja se kuvaakin hyvin tämän hetken fiiliksiä:

"Arkihuolesi kaikki heitä."

Siunattua joulun aikaa teille kaikille!

Kasvisvaihtoehto

Joku voi ajatella, että oon hullu, kun edes ryhdyn tällaiseen, mutta itse ajattelen, että tästä voi tulla jopa elämäni yksi parhaista päätöksistä.

Olen siitä asti, kun omilleni muutin, kiinnostunut vähitellen ruuan terveysvaikutuksista. Tähän kiinostukseeni ovat vaikuttaneet oma sairastumiseni, allergiat ja herkästi kaikkeen reagoiva kehoni. Kun kiinnostuin ravitsemuksen terveysvaikutuksista ja perehdyin asiaan tarkemmin, löysin tietoa vegaanisen ruokavalion positiivisista vaikutuksista hyvinvointiin ja halusin tutustua tähän ruokavalioon lisää. Innostuin aivan kympillä! Koskaan ennen en ole ollut kasvisyöjä tai perustanut ruokavaliotani pelkille kasviksille. Tämä kaikki on minulle vielä hyvin vierasta ja haluan oppia tästä vielä paljon lisää. En ole nyt kasvisyöjä, eikä tarkoitukseni ole missään nimessä muuttaa ruokavaliotani sekunnissa vegaaniksi. Haluan vain intoilla minulle tärkeästä löydöstä eli kasvisvaihtoehdosta!

Oma elimistöni reagoi voimakkaastikin joihinkin ruoka-aineisiin ja sen kautta olen oppinut, että sillä on todella paljon väliä, millaista ruokaa suuhuni pistän ja kuinka usein. Kuulun siihen ihmisryhmään, josta huomaa heti verensokerin laskun kiukkuna ja ärtymyksenä ja jolla liian pitkä ateriaväli tai venähtänyt aamupala voi pilata koko päivän kauheiden vatsakipujen vuoksi. Tällä hetkellä koen syöväni terveellisesti, mutta parantamisen varaa on. Suklaa on ehkä pahin paheeni, eikä herkkuttelua auta yhtään suklaasta aiheutuvat iho-oireet kuten kutina ja punoittava ihottuma. Vaikka syön pääasiassa hyvin, en voi kieltää, ettenkö olisi aivan täydellisessä sokerikoukussa. Haluaisin päästä tästä paheesta eroon, sillä tiedän tekeväni liialla suklaan, keksien, jäätelön ja pullan nauttimisella hallaa itselleni ja omalle keholleni. Ratkaisuna en koe olevan totaalinen herkuttelun kieltäminen itseltäni vaan kunnollisen ja ravitsevan ruuan syöminen tarpeeksi usein, sillä usein mieliteot syntyvät nälkäisenä.

Kärsin ajoittain aika pahoista nivelkivuista sormissa. Nämä kivut ja nivelten turpoamisen yhdistän epäterveelliseen ruokavalioon, sillä aina syödessäni enemmän roskaruokaa, vähemmän kasviksia ja ruoka-aikojen venyessä ylipitkiksi nivelkivut palaavat ja väsyn nopeammin. Siksi haluan kokeilla kasvisvaihtoehtoa. Uskon, että mahdollisimman prosessoimaton ja kasviksiin painottuva ruokavalio ehkäisee näitä oireita. Koska ruokavaliota ei muuteta päivässä eikä kyllä viikossakaan, päätin aloittaa vähitellen punaisen lihan vähentämisen ruokavaliostani. Pyrin siis syömään tällä hetkellä enemmän kalaa, kanaa, kananmunaa ja maitotuotteita kasvikunnan tuotteiden kanssa. Lisäksi haluan opetella laittamaan kasviruokaa, tutusta kvinoaan ja kokeilla kikherneitä. Koska aluevaltaus on minulle uusi, tämä projekti vaatii aikaa ja muutoksia tapahtuu pienin askelin.

Olen pyrikinyt jo tähän asti syömään terveellisesti ja monipuolisesti jotta pysyisin virkeä, jaksaisin ja voisin hyvin. Tämä tavoite pysyy edelleen. Terveelisen ruokavalion noudattaminen on tuonut minulle hyvää oloa. Syömällä oikein jaksan paljon paremmin ja verensokerini ei pääse heittelemään. En halua ruokavaliollani tuottaa kenellekkään mitään ongelmaa. Ja aivan kuten liikunnankin kanssa liian ruokavalio ei ole eikä tule olemaan liian ehdoton. Jos kylässä tarjotaan kinkkukiusausta, voin syödä sitä. Se että terveydellisistä syistä haluan jättää ruokavaliostani pikku hiljaa punaisen lihan pois, ei tarkoita ettenkö enää ikinä koskisi pitkällä tikullakaan punaiseen lihaan. Haluan vain kokeilla syödä arjessa enemmän kasvipohjaisia ruokia ja opetella käyttämään uusia raaka-aineita kasvisruuan tekemiseen.

Ruokavaliollani en ole laihduttamassa, pyrkimässä parempaan kehoon tai vaikuttamassa eläinten oikeuksiin. Kaikki muutokset tapahtuvat täysin terveydellisistä syistä. En silti halua alkaa väittämään, että punaisen lihan nauttiminen olisi epäterveellistä. En edes tiedä onko oikeasti näin? Olen kuullut, että vegaanilla ruokavaliolla on valtavia muutoksia omaan terveyteen ja haluan ottaa selvää, onko asia todella näin ja toimiiko tämä pieni muutos omalla kohdallani. Ei kun kirjoja lukemaan ja uusia reseptejä testailemaan!

Laittakaa kommenttiboksiin omia kokemuksianne kasvisvaihtoehdosta. Olisi mahtavaa kuulla vinkkejä ja neuvoja kokeneemmilta. Kasvissyöjäksi ei voi ryhtyä ilman vaadittavaa tietopohjaa, koska kasvissyöjäkin voi syödä hyvin epäterveellisesti. Siksi kaikki tieto on kullan arvoista.

Asiaa hyvinvointiliikunnasta

Monessa blogissa puhutaan hyvinnoisti ja nimenomaan liikunnan kannalta. Sen tiimoilta minäkin tämän blogin aikonaan perustin. Miksi en sitten ole tämän enempää kirjoittanut, postannut lenkeistäni tai hehkuttanut kasvaneistani lihaksistani? Hurahdinko todella polkemaan pururataa lenkkarit jalassa vesisateellakin vai lopahtiko intoni lyhyeen?

Näitä asioita mä olen ainakin itse kuvitellut teidän ehkä pohtivan. Mun into liikuntaa ja erityisesti juoksemista kohtaan ei ole kadonnut. Päinvastoin! Kai liikaakin kuvittelen, että treenaan vain niin tavallisesti, ettei ketään tällainen suuria tavoittelematon harjoittelu voi kiinnostaa. Pidän itseäni hyvinvointiliikkuja. En ole mikään superliikkuja. Jos sataa, olen niin sokerista, että jätän lenkkarit lojumaan eteisen lattialle ja käperryn itse lämpimän viltin alle. En myöskään jaksa laskea toistoja tai mittailla lihasteni kasvua. En edes omista salikorttia, koska se oli välivuodelle liian kallis investointi sitten kuitenkin. Joku voisi ajatella, että tällaiset seikat ovat tekosyitä, joiden varjolla jäädään sohvan nurkkaan, mutta mulle nämä asiasta kertovat, että annan itselleni myös luvan laiskotella. Uskon, että tästä hyvinvointiliikunnassa on kyse.

Mun liikkuminen on säännöllisen epäsäännöllistä. Joskus mä en lähde lenkille viikkoon. Toisinaan käyn niin tiuhaan tahtiin, että mun pitää toppuutella itseäni, jotta mun keho ehtisi levätä. Mä siis todella liikun vain jotta saan siitä itselleni paremman fiiliksen. Usein huomaan kehoni oikein kaipaavan lenkille lähtöä pidemmän juoksutaon jälkeen. Lihakset oikein huutavat turhautumistaan, kun olen useamman päivän vain istunut koneen ääressä tai matkustanut pidemmän reissun autolla. Lenkkeillessäni olen myös koukuttanut kehoni raikkaalle ulkoilmalle niin hyvin, että tulen hulluksi, jos en pääse aina välillä käymään ulkona haukkaamassa happea. Liikunnasta on siis tullut tapa rentoutua ja purkaa paineita ja kyllä sellaista tunnetta usein kaipaakin.

Vaikka liikun silloin tällöin mielentilan mukaan, asetan itselleni myös tavoitteita. Haaveenani olisikin puolimaraton. En näe tavoitteiden asettamista liian orjallisena. Ne ovat enemmänkin haaveita, jotka motivoivat lenkkipolulle silloinkin, kun turha laiskuus iskee. En kuitenkaan ota tavoitteitani kovin tosissani. Puolimaron juostaan, jos jaksan harjoitella ja opiskelut mahdollistavat sen. Uskon vahvasti löytäneeni sen sopivan polun, joka on tasapainossa rentoutumisen ja tavoitteellisen harrastamisen välissä.

Huolimatta siitä, että liikun vain omaksi ilokseni, rakastan myös tavoitteissa onnistumista eli minun kohdalla itseni ylittämistä yli kaiken. Rakastan sitä fiilistä, kun voitan sen laiskimusminäni ja poljen kaupoille ottamatta bussia tai kun saan itseni raahattua lenkkipollulle, vaikka aluksi ei huvittanut yhtään. Teen niin, koska tiedän, että minua ei kaduta enää yhtään, kun saavun kotiin vaan tilalla on voittaja fiilis. Saan liikunnalla endorfiinit jylläämään ja fiiliksen kattoon. Siitä huolimatta en ota liikkumista liian tosissaan.

Siksi minua välillä jopa huolestuttaakin se millainen kuva liikunnasta ympärilläni pyörii. Televisiossa, blogeissa ja kaveripiirissänikin ihaillaan paljon lihasten kasvua, bikinivartaloa, lisäravinteita ja hullua kurinalaista treenaamista, jonka yhteydessä puhutaan repsahduksista ja kehonmuokkaamisesta. Olen hieman varuillani tällaisesta hyvinvointiliikunnasta, koska itse tiedän mihin sellainen harjoittelu voi pahimmillaan varsinkin nuoren treenaajan johtaa. Siinä ei sinänsä ole mitään väärää kilpailla ja ottaa treenit tosissaan. Jos intoa ja motivaatiota löytyy niin siitä vain harjoittelemaan! On kuitenkin hyvä muistaa, ettei kaikkien täydy tavoitella rautaa kahdesti oman painonsa verran nostavien bodarien kuntoa tai kehoa. Siksi mä halusin tuoda nyt esiin myös toisenlaisen vaihtoehdon sellaiselle hyvinvointiliikunnalle. Tavallinen sunnuntaikävelykin voittaa koneella istumisen mennen tullen. Jo hyötyliikunnalla pyörän nappaamisesta bussikortin sijaan on vaikutusta omaan terveyteen ja hyvinvointiin niin paljon, että sellaisestakin suorituksesta saa onnitella itseään. Eikös liikunnassakin ole syvemmin kyse  siitä hyvästä fiiliksestä kuin muuttuvasta kehosta? Minulla nouseekin aina niskakarvat pystyyn, kun puhutaan kesäkunnosta tai kiinteyttämisestä normaalin hyvinvointiliikunnan tai terveysliikunnan kanssa samassa lauseessa. Kyllä rasvan ahkera polttaminen varmasti antaa myös hyvää oloa, mutta liian rasvaton ihminen ei voi hyvin eikä pitemmän päälle jaksa aidosti hymyillä.

Tämän vuoksi koen olevani kovin epäkiinnostava bloggaaja tällä "fitness-alueella", koska en toimi kuten media ohjaa meitä toimimaan. En esimerkiksi syö minkäänlaisia lisäravinteita. Saan proteiinini lasillisesta maitoa ja palaudun mainiosti ruisleivällä ja banaanilla. Näilläkin eväillä voin voida hyvin ja saada kaikki tarvittavat ravintoaineet treeneemiseen ja kehittymiseen. Ei ole mitään väärää siinäkään, jos joskus haluaa treenin jälkeen korvata ruisleivät proteiinijuomalla, mutta mikään välttämättömyys se ei saisi tavalliselle treenaajalle olla. Jos joku tavallisen treenaajan kohdalla väittää jotain muuta, kyse on pelkästä mainonnasta, sillä ravintolisällä käydään fitnessmaailmassa kovaa bisnestä.

 Miten mä sitten jaksan liikkua säännöllisesti ja löytää sen motivaation aina innostua liikunnasta uudestaan, kun annan itselleni luvan jäädä sohvalle ja syödä mitä huvittaa? Kun kuuntelen kehoani ja liikun hyvin usein silloin kuin tuntuu hyvältä, liikunnasta ei pääse tulemaan pakkopullaa. Lenkkipolkuni ja niiden pituus vaihtuvat usein, jotta mieleenkiinto harjoittelussa säilyisi pitkään. Vaikka liikunta on minulle eniten itseisarvo (eli teen sitä koska nautin siitä jo itsessään), innostun myös nähdessäni kehityksen. Esimerkiksi painoni nousi kesän aikana lihasten kasvaessa useamman kilon. Samalla monet housut kävivät pieniksi reisilihasten kasvaessa. Sen myötä kehonkuvani on muuttunut valtavasti parempaan päin! Vaikka lihasten kehittyminen ulkonäöllisten seikkojen vuoksi ei minua innosta, en voi kuitenkaan väittää, etten iloitse, kun huomaan kehittyväni vaikkapa parantamalla juoksuaikaani. Liikkumisesta on myös tullut se mun juttu ja se on kehittänyt identiteettiäni oikeaan suntaan. Liikunta antaa mulle jatkuvasti hyvää oloa ja auttaa mua jaksamaan arjessa. Siitä on tullut hyvä tapa, josta on vaikea päästää kokonaan eroon, vaikka flunssatauot ja arjen kiireet treenejä peruuttaisivatkin. Ja onneksi näin!

Liikunta on nautinto ei pakonomainen suoritus.